Yhteistyökumppanit







Tapaamiani ihmisiä

Pääsivu | Reitti »

Minulta "kysyttyjä" kysymyksiä.

Mut133_3 Kuka ?

Nimi: Jukka Salminen
Syntymäaika: 23.6.1982
Pituus: 177 cm
Paino: 71 kg
Kotipaikka: Naantali
Harrastukset: Matkailu ja pyöräily
Työ: Matkailu ja pyöräily

Nuoruuteni kävin koluluja kuten kaikki muutkin. Vapaa-aikani vietin aina urheilemalla ja kesäisin tein usein pyöräretkiä, joista tosin pisinkin oli vain 800 km. Viimeisessä kotimaisessa inkarnaatiossa opiskelin maantiedettä Helsingin Yliopistossa, joka tosin jäi tauolle ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.

Pyörällä maailman ympäri ?

Aloitin Bangkokista syyskuussa 2005 pitkän polkupyörämatkan. Ideani oli polkea kaikilla kuudella maanosalla. Sen tarkempia suunnitelmia ei ollut.

Miten olen edennyt tähän asti ?

Poljin Thaimaasta Australian Melbourneen ja lensin sieltä takaisin Bangkokiin. Bangkokista poljin Saksan Rostockiin, josta otin lautan kotiin. Kuukauden kotona olon jälkeen jatkoin matkaa lentämällä isäni kanssa Kairoon, josta poljimme Nairobiin. Nairobista lensin kotiin. Aasiassa, Australiassa, Euroopassa ja Afrikassa pyöräilykilometrejä kertyi yhteensä 42 300.

Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmani ?

Afrikassa matkani keskeytyi selkävaivoihin ja univaikeuksiin, jotka molemmat ovat vaivoja joista kärsin jo ennen matkaan lähtöä. Nyt olen kotona sairaslomalla ja tarkoitukseni on jatkaa matkaa ja polkea vielä Nairobista Kap Kaupunkiin ja sen jälkeen halki Amerikan mantereiden. Mitään kiirettä en pidä matkaan lähtemisen suhteen, vaan terveys ja taloudellinen tilanne/luottamus pitää olla kunnossa ennen tienpäälle paluuta. Aikaisintaan jatkan matkaa keväällä 2009 ja jos se ei onnistu, yritän lähtöä uudelleen seuraavan vuoden keväänä. Haluan jatkaa matkaa Nairobiista keväällä, koska siten vuodenajat osuvat sopivasti kohdalleen.

Miksi pyörällä maailman ympäri ?

Jotta vihdoin uskaltautuisin juhliin bongailemaan tyttöjä ja tekemään heihin vaikutuksen sanomalla: "Ajoin muute just pyäräl maailma ympäri, aika kova jätkä, enks olekki ? Eli sama syy kuin kaikkiin muihinkin miesten tekemisiin.

Asia toiselta kantilta. Kahden vuoden unettomuuden johdosta päätin keväällä 2005 pitää välivuoden maantieteen opiskeluistani. Ei unta=Aivot eivät toimi. Toukokuussa varasin meno-paluun Bangkokiin ajatuksena pyöräillä Kaakkois-Aasiassa vajaa vuosi. Karttaa tutkittuani ja muutamia kiinnostavia nettisivuja luettuani (katso linkit) vajaa kaksi kuukautta ennen matkaa päähäni syöpyi idea koko maapallon kiertamisestä. En sitä sen enempää miettinyt, vaan parin päivän kuluttua peruutin paluulennon. Siis ei mitään sen mystisempää kuin nuorenmiehen pikainen päähänpisto.

Kolmen vuoden jälkeen matkani keskeytyi terveysongelmiin, mutta siitäkin huolimatta haluan jatkaa matkaa. En tedä mikä motiivi on jatkamis haluni takana: "Perkele, en kesken jätä !.", "En ole valmis kotimaassa päälle lankeavaan työ-/opiskeluputkeen.", "Olenko todella huomannut maailman ympäri pyöräilemisen positiivisen vaikutuksen tyttöjen bongaukseen ?", vai "Sopiiko matkaaminen elämäntapana itselleni ja pidän siitä ?"

Miten valmistelin matkaa ?

Kuusi viikkoa jäi valmisteluun aikaa. Ehtisin juuri ja juuri suurimmanosan varusteista hankkia. Muilla valmisteluilla en juuri päätäni vaivannut. Ehtihän sitä tietoa matkan aikana hankkia. Postinjakana olin kerännyt muutaman tonnin taskurahaa.

Missä nukun ?

Aasiassa yövyin pääasiassa hotelleissa maksaen keskimäärin neljä euroa yöstä. Australiassa telttailin tienpäällä ja nukuin hostelleissa kaupungeissa. Euroopassa olen nukkunut tienpäällä teltassa yms. ilmaisessa majoituksessa ja kaupungeissa Aasiassa tapaamieni ystävien luona. Afrikan asumattomilla alueilla telttailin ja tiheään asutuilla alueilla kuten Etiopian ylängöllä yövyin pääasiassa halvoissa hotelleissa.

Miten rahoitan matkani ?

Alunperin ideani oli rahoittaa matkani tekemällä töitä matkan varrella, mutta onnekseni löysin muutaman sponsorin ja mahdollisuuden kirjoittaa lehtiin puolen vuoden matkaamisen jälkeen Australiasta käsin ja oikeaa työtä minun ei siten ole tarvinnut tehdä. Myös muutama sukulainen ja ystävä sponsoroi matkaani 5-30 eurolla kuussa, josta saan paljon auttavaa taskurahaa. Olen käyttänyt rahaa matkalla 100-700 euroa kuukaudessa (100 e Sveitsissä ja 700 e Australiassa). Saan kaikki varusteet Huntterilta, Intersportilta ja Ortliebiltä, joten tarusteista joudun käyttämään rahaa vain elektroniikkaan, jossa Kuvamestari Raisio toki minua avustaa. Lentoihin, vakuutukseen ja kameraan menee kuitenkin niin paljon rahaa, etten ole pärjännyt omillani ja isä on paikannut ne viimeiset aukot budjetissa. Voi olla, että päädyn tekemään töitä Suomessa, vaikka vuoden ajaksi, sillä olisi rennompaa matkustaa, kun tietäisi, että tililä on hieman hätävaraakin.

Kuinka pitkiä matkoja poljen ?

Päivämatkani ovat olleet tähän mennessä 10-202 km pituisia. Pyöräilypäivien keskiarvon ollessa 88 km. Ensimmäisenä vuotena poljin 14 800 kmj, toisena 16 500 km, mutta terveysongelmien takia kolmantena vain 9800 km. Noin 36 %  päivistä on ollut poljettua etenemispäiviä, mutta toki pyöräilen "lepopäivinäkin" usein lenkkejä kaupunkien ympäristössä . Keskinopeuteni on vaihdellut 9-28 km/h välillä. Tasaisella nopeuteni on keskimäärin noin 20 km/h ja vuorilla noin 15 km/h.

Miten treenasin ennen matkaa ?

Ennen unettomuuden alkamista (14.2.2003) harrastin kestävyyslajeja 600-800 h vuodessa ja sitä ennen pelasin nuoruuteni jääkiekkoa ja muita pallopelejä. Armeijan univelkojen ja kahden viikon äärimmäisen kovan "harjoitusleirin" jälkeen en saanut nukuttua kahteen vuoteen, eikä kehoni ei toiminut lainkaan, joten en pystynyt kestävyyslajeja harjoittelemaan. Pidin kuitenkin itseni liikkellä kevyellä liikunnalla ja vajaa vuosi ennen matkaa tein voimaharjoittelua niin, että voimataso oli sentään hyvä ennen matkalle lähtöä. Pyöräilyä harjoittelin ennen matkaa kolme viikkoa ja pisin lenkkini oli 1.5 tuntia. Aloittaessani matkani pyöräilykuntoni ei ollut hyvä.

Miten huollan pyörääni ?

Yritän pestä pyorän usein(joka laiskuttani on useimmiten kuitenkin vain toiveuni). Vaihdan ketjut noin 3000 km välein ja rasvaan niitä usein. Muuten korjaan vain ilmaantuneet viat, joita ollut hyvin vähän, sillä minulla on laadukkaat osat ja pyrin vaihtamaan ne ennen totaallista loppua.

Miten huollan itseäni ?

Tietysti syömällä terveelliseti ja usein, 6-8 kertaa päivässä, sekä juomalla vettä runsaasti. Venyttelen joka ilta noin puoli tuntia käyden läpi joka lihasryhmän. Tärkein huoltotoimista on kuitenkin levon ja rasituksen suhde, jonka optimaallisesti toteuttaminen on kylläkin monimutkainen tehtävä, mutta se tästä hommasta mielenkiintoista tekeekin.

Miksi yksin ?

Kuka täysijärkinen haluaisi pyöräillä maailman ympäri, kun polttomoottorikin on keksitty ja vetyautoillakin jo ajetaan, sekä haluaisi viettää 24 h vuorokaudessa minun kanssa. Ilmoittaudu, jos tunsit piston sydämessäsi. Kiitos

Jälki huomautus: Isäni ei taida olla täysijärkinen, sillä hän pyöräili kanssani Afrikassa kymmenen kuukautta.

Suosikki maani ?

Mahdoton vastata, sillä olen viihtynyt kaikissa paikoissa, jokainen paikka on omalaatuinen ja käymisen arvoinen. Tiibet on ainutlaatuisuudessaan kuitenkin upea paikka pyöräillä  ja viisumi ongelmien takia jouduin kiirehtimään siellä, joten se on paikoista ehkä se, johon haluaisin mieluiten palata. Myös Pohjois-Sudan Nubia Niilin varressa oli poikkeuksellinen ainutlaatuinen paikka rauhallisuudessaan ja ystävällisydessään ja teki poikkeuksellisen lähtemättömän vaikutuksen.

Olinko usein sairaana ?

Matkan alussa olin vatsataudissa jokaisessa maassa kerran, mutta Intian sitkeä vatsatauti karaisi puolusjärjestelmääni niin, etten sen jälkeen ollut petisairaana kertaakaan. Eli olin melko onnekas, sillä join vesijohtovettä melko vapaasti ja söin likaisimmissakin katukeittiöissä.

Ryöstettiinkö minut ?

Austaliassa minulta varastettiin rahaa ja pikkutavaroita nukkuessani hostellihuoneessa ja Melbournessa minulta varstettiin nettikahvilan edessä lukittuna ollut pyörä. Pakistanissa minulta vietiin todennäköisesti jonkin verran rahaa, kun nukuin tienvarsi ravintolassa.

Matkan parhaat keittiöt ?

Kiina, Thaimaa, Indonesia, Laos, Turkki, Ethiopia, Pakistan, Nepal......

Vaikeinta matkalla ?

Afrikassa tulleet selkävaivat ja univaikeudet.

Hienointa matkalla ?

Kauniit tytöt.

 

 

Kommentit

Mahtavaa! Tuo kuullostaa hyvältä. :D
Kirjoitit:

"Kuka taysijärkinen haluaisi pyöräillä maailman ympäri, kun polttomoottorikin on keksitty ja vetyautoillakin jo ajetaan, sekä haluaisi viettää 24 h vuorokaudessa tällaisen Hullu-Jukan kanssa. Ilmoittaudu, jos tunsit piston sydämessäsi. Kiitos"

(Sitä ne kaikki jauhaa)
Minä. Esitin eilen ajatukseni siskolleni - ja sain 'räkät'. :(
En siis ollut silloin vielä tietoinen tästä sinun reissusta. Syötin googleen äskettäin hakusanaksi "pyörällä" ja eksyin ensitöikseen tänne - vilken tur. ;)
Olen lukiolainen, enkä vielä etes täysi-ikäinen, joten en usko että saisin ympäristöltä kovinkaan tukea.. Ja todennäkösesti väärää sukupuolta.

Hmm.. en ole vielä saanut selville millon olet lähtenyt tms. Kympin sivut! Ja vielä sekin täytyy tähän laittaa, että hyvin olet yhdistäny työn ja huvin (opiskelet maantietoa).
Kaikkea hyvää sinne pyörän päälle jos vielä siellä olet.
Kiitos ku jaat kokemuksiasi kansalle.

Siistiä. Itselläkin oli tossa aiempi päätös että joskus. JOSKUS, ajan vielä maailmanympäri.
Stemppiä vaan ja kestä se ikävä/masennus mikä joskus iskee. Nauti matkasta ja elä täysillä!

-Kateellinen-

Hienoa. Nostan hattua. Itse en pääse edes pyörällä Muuramesta Jyväskylään ja takaisin kunnialla. Keksin tämän blogin vasta äsken mutta loppumatkan aion seurata. Tosi mielenkiintoista.

Hyvä Jukka!!! Ootsä aika sälli. Luin just tossa sun Tiibet-kirjotuksen ja kyl taas löi kyl aikasemmat kirjotukset laudalta. Mitä olis tapahtunu, jos olisitte jääny kiinni niillä tarkastusasemilla?

Mutta joo oma isoäitini toteasi tässä kohtaa: "Siehän sälli oot."

Tsemppii loppumatkaan ja toivotaan, että kaikki menee yhtä hyvin kuin tähänkin asti.

Pahimmillaan rangaistus olisi ollut 100 e sakko ja kaannytys takaisin Yunnaniin.

Terveisiä täältä mantsan laitokselta Helsingistä! Me olemme ainakin sitä mieltä että tuolla tyylillä oppii maailmasta enemmän kuin tenttikirjoja pänttäämällä! Zemppiä ja muista syödä paljon rahkaa ja ananasta!

Terveisia nepalista,
Totta on, etta taalla maailmalla opin enemman kuin opiskelutyylillani mantsan laitoksella, jossa kerasin nopeammin kiloja kuntosalilla kuin opintoviikkoja yliopiston penkilla. Valitettavasti rahkaa en ole sitten Suomen loytanyt ja sen johdosta ne yliopiston opit uhkaavat nyt haipya kehostani :)

Terveisa Nepalista,
Totta on, etta taalla maailmalla saatta kertya enemman oppia kuin opiekelutyylillani yliopistossa, jossa kerasin nopeammin kiloja kuntosalilla kuin yliopsiton penkilla. Valitettavasti rahkaa en ole loytanyt sitten Suomen ja siten yliopiston opit uhkaavat haihtua kehostani :)

Mahtavuutta! Tapasin Malesiassa 2006 keväällä ollessani skottilaisen miehen, joka oli 2005 keväällä aloittanut fillaroinnin Lontoosta. Kazakhstan, Uzbekiztan ja sieltä kautta.. Silloin olin aivan pähkinöinä, että kuka voi sieltä niin pitkän matkan pyörällä polkea? Luin juuri sun stoorit ja se indonesia yhteenveto oli aivan nappiin! Itse hengannut Borneolla Kalimantan Baratilla pitkin jokia ja muistan Malesian puolelta jokaisen ihmisen varoitelleen, että älä mene, pahoja ihmisiä. Ryöstää ja tappaa. Paha paikka. Nyrkkisääntönä myös mulla se, että maailma on täynnä mukavia ihmisiä. Kusipäitä myös, mutta ne osaa yleensä tunnistaa jo hyvissä ajoin..
Oikein hyvää alkavaa viikkoa Nepaliin(?)!

Morjesta, ja onnea matkalle eteenpäinkin. Toivottavasti Intian matkaväsymys on jo hellittänyt.

Olethan ennen Iraniin menoasi lukenut, kuinka edelliselle suomalaiselle matkapyörääjälle, Sihvoselle, kävi Iranissa. Joutui valepoliisien ryöstämäksi ja matka keskeytyi :( Olehan tarkkana, ja pidä rahat piilossa

Ole huoleti Iranin suhteen Karhama. Rahani vietiin jo Pakistanissa.

Kiinnostais tietää että ootko pärjänny pelkällä englannilla. Tai millaisella kielitaidolla ylipäätään lähdit noin hurjalle matkalle?

Mınun kıelipaa eı ole parasta A-luokkaa, mutta paasın sentaan lukıon englannısta lapı, tosın yhden ylınmaaraısen vuoden se ottı. Elı reıssun alussa puhuın vahan edes englantıa. Yrıtan opetella paıkallısesta kıelesta muutaman perusjutun joka maassa. Ylpea olen sııta etta Indonesıassa opın laskemaan yhdesta kymmeneen.

Hyva meininki! psyyke pitaa olla rautaa tolla matkalla ! Ps. pyarailitko pattayan walking streetinkin =)) kuva ainakin oli.

terv. thaimaasta

Olet kyllä hullu jätkä ;) ei muuta kuin rohkeutta ja voimaa pyörittää polkimia.

Olen äärimmäisen laıska kävelemään, joten todennäköisesti pyöräilin Pattayan Walkin streetinkin :)

Olen itsekin nyt kiinnustunut samanlaisesta reissusta.. Haluaisin tietää, että paljonko varasit rahaa ennen lähtöä? Säästitkö pitkään??


Onnea matkaan!!

Jaoin postia nelja kuukautta ennen matkaa ja lehdin reissuun muutamalla tonnilla. Australiasta eteenpain olen kustantanut matkani kirjoittamisella ja pienen ihmisjoukon avokatisella avulla.

Terve!

Olen vähän suunnitellut pyörämatkaa Venäjän halki Kiinaan. Oliko sulla joku syy miksi kiersit Venäjän?... Viisumiasiat tai joku muu syy?

Onnea matkaan!!!

Yksinkertaisesti Venaja ei vain osunut matkani varrelle.Miellellani olisin siellakin pyoraillyt, mutta kaikkialle ei samalla reissulla ehdi.

Aika hassua, että rahatkin on jo kerran viety, mutta järkkäriin ei ole kellään ollut mielenkiintoa. :O

Moro!
Tässä lueskellessa on tullut mieleen, miten pyöräsi ja pyörälaukkusi pysyvät tallessa, kun käyt esimerkiksi kaupassa tai vessassa? Toisaalta olisi ollut ehkä mielenkiintoista lukea enemmän myös niistä kerroista kun kamojasi on pöllitty.

Onko sinulla vielä unettomuutta?

Useimmiten lukitsen pyöräni mennessäni kauppaan ym. asioille ja laukut ovat pysyneet aina koskemattomina, vain Intiassa vietiin mittari kun unohdin sen irroittaa.

Minulta on varastettu jotakin kolme kertaa jotakin. Darwinissa Australiassa vietiin nukkuessa hostellissa tankolaukku pikkutavaroineen ja rahoineen. Melbournessa vietiin lukittu pyörä (ilman varusteita) nettikahvilan edustalta. Ja Pakistanissa vietiin yhdessä rahapiilossa ja kukkarossa olleet rahani 70 prosenttisesti, kun nukuin huoltoaseman ravintolassa. Kukkaro oli vyötäröllä ja rahat hyvin piilossa.

En voi sanoa kärsiväni unettomuudesta koska saan nukuttua pitkiä yöunia, mutta en voi sanoa päässeeni siitä täysin eroonkaan, koska en nuku aina optimaalisesti ja käytän vielä useina iltoina unettomuuslääkettä 1/8 annoksen. Sanoisin että en varsinaisesti kärsi unettomuudesta, mutta minulla on herkkyyttä ärsykkeille kuten melulle ja kuumuudelle, jotka saavat pään ajattelemaan etten saa nukuttua. Myös jos edessä on rankka pyöräilypäivä, tuottaa se nukkumispaineita, jotka taas usein vähentävät nukkumista. Uni on kuitenkin asia joka hidastaa matkaa ja jonka takia nukkumishygienia on pidettävä kohtuullisena, mutta ei päivänpolttava ongelma. Kehossa ei enää ole nukkumista estävää vikaa, vika on vain korvien välissä, koska en kahteen vuoteen pystynyt nukkumaan yhtään yötä kunnolla ja siitä on jäänyt pelko/jännitys nukahtamista kohtaan, joka vähenee pikku hiljaa.

Kommentoi