Kiina
Kiina kulkee vielä polkupyörillä. Tämä ja runsaasti muita kuvia Kiina kuva-albumissa.
Kiina (Kunming 30 elokuu 2006)
"Suuren maan johtaminen on kuin keittäisi pientä kalaa" - Dao De Jing
"Rikkaudessa ja köyhyydessä on suuri ero. Köyhillä ei ole mitään, rikkaat
luulevat ettei heillä ole mitään. " -Ingrid 9v.
"Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa.
Parempi olisi saada käytetty eläin eläintensijoituslautakunnalta." - Mina 7v.
"Isoäiti on sellainen, jonka kautta koko suku on tullut ulos. Siksi ei
ole niin kummallista, että hänen nahkansa vähän lerppuu." - KRISTINA 7 v.
-----
Kiinankielinen kartta, ei opaskirjaa, eikä rahaa(hotellin johtajalta lainasin 4 euroa, jotta pääsisin 200 km päähän seuraavalle pankkiautomaatille), siinä eväät minun Kiinan matkalleni, kun starttasin ensimmäisen ajopäivän Menglasta.
Lähes koko matkan Kunmingiin ajoin Xishuangbanna luonnonpuistosssa ja muissa metsissä kiemurrellutta vanhaa tietä pitkin. Onnekseni Kiinan vuotuinen talouskasvu on pyörinyt kymmenen prosentin tuntumassa jo lähes kolmevuosikymmentä ja Kiinaan rakennetaan hurjaa tahtia uusia moottoriteitä. Minunkin reitilleni oli rakennettu uusi maksullinen moottoritie, jotta 14 000 auton päivävauhdilla kasvava autokanta edes jotenkin mahtuisi maailman värikkaimman( asukasluku yli 1.3 miljardia) valtion teille.
Yunnan provinssin maa-alasta vain viisi prosenttia on tasaista ja minä todellakin ajoin lähes aina joko ylä- tai alamäkeä. Vanha tie mutkitteli ylös 1200-1500 metriin pudoten nopeasti taas noin 600 metriin. Uusi tie sen sijaan oli vedetty lähes suoraan yli jokien ja läpi vuorien ja usein näin tien muutamaa sata metriä yläpuolellani ja tunnin kuluttua tie tuli esiin vuorenrinteen takaa muutama sata metriä alapuolellani.
Kaikki autot käyttivät uutta moottotitietä ja minä sain lähes yksin nauttia hyväpintaisella vuoristotiellä pyöräilystä. Mäet olivat loivia ja maisemat usvaisuudesta huolimatta kelvolliset. Luonnonpuiston ulkopuolella rinteet olivat välillä täysin viljeltyjä ja horisonttiin asti näin vain terassiviljelmiä. Suurista viljelmistä huolimatta maaseutu vaikutti suhteellisen harvaan asutulta tai sitten ihmiset eivät vain asu tienvarsilla, kuten Kaakkois-Aasiassa. Ainakin se on varmaa, että lapsia Kiinan maaseudulla on rutkasti vähemmän kuin Kaakois-Aasiassa, vaikka yhden lapsen politiikka ei maaseudulla niin tiukkaa olekaan kuin kaupungeissa. Etelä-Yunnanin teillä ajo hipoi taas täydellistä pyöräilyä, varsinkin kun liikenne oli neitseellistä ja saatoin vapaasti lasketella alamäissä niin kovaa kuin uskalsin, väärälläkin kaistalla.
Kiina-ilmiö
Kiina-ilmiö oli muistaakseni sana kuvaamaan sitä, kun kemijärveläisen viisihenkisen perheen molemmat vanhemmat jäävät työttömiksi, luotettavaksi työnantajaksi uskotun firman siirrettyä työpaikat Kiinaan. Perheeseen syntyy suuri kriisi, kun kesämökki ja talolaina pitäisi jollain tavalla hoitaa ja lasten harrastuksetkn maksavat kovin paljon.
Menetetyt työpaikat saattavat siirtyä vaikkapa Yunnanin pääkaupungin Kunmingin(n.5 milj. Asukasta) teollisuusalueelle. Viimeiset 50 kilometriä ennen Kunmingia ajoin vanhojen kihihiilivoimaloiden, ränsistyneiden teollisuusasuntojen, uudempien suurtehtaiden ja pikku metallipajojen järkyttävän rumalla alueella. Tie oli ylivoimaisesti pölyisin, saasteisin, surullisin ja rumin, jota olen koskaan ajanut. Yhtä vanhaa ja iloista vedenmyyjämiestä lukuunottamatta en muista kenenkään hymyilleen. Saapuessani 70 km jälkeen Kunmingiin, olin saasteista musta.
Harmaa, saasteinen, kolkko ja meluisa tie oli hyvin lähellä maanpäällistä helvettiä(itse tosin nauttisin, kun oli niin paljon nähtävää ja ajateltavaa). Valittettavasti kyseisen kaltaisia alueita on Kinassa lukuisia, sillä Kiinassa on yhdeksän maailman kymmenestä saastuneimmasta kaupungista ja joka vuosi Kiinassa arvioidaan kuolevan 400 000 ihmistä huonon ilman aiheuttamiin sairauksiin.
Tällaisiin olosuhteisiin kymmenet miljoonat maajussit suuntaavat töihin, tehden 12-16 tunnin päiviä vähintään kuusi päivää viikossa, lomien ollessa harvinaisia. Kiina on varmasti maailman meluisin ja roskaisin maa ja maaseudullakin niihin on totuttu ja ankeista olosuhteista huolimatta, ovat työntekijät tutkimuksien mukaan tyytyväisempiä kaupunkien laidoilla kuin maaseudulla(Kinassa tehdyn tutkimuksen tuloksia tosin on syytä lukea suurella varauksella), sillä kaupungeissa heillä on mahdollisuus edes jonkinlaiseen toimeentuloon. Kiinan maaseudulla keskitulo on vain neljännes kaupunkilaisten sukan varteen kasautuvasta mammonasta.
Ironista on se, että työtön kemijärveläisperhe elää taloudellisesti huomattavasti rikkaampaa elämää kuin työllistetty kiinalaisperhe, kiitos sosialistiselle Suomelle. Olen pyörräillyt Kiinassa vain 1000 km, mutta silmille iskenyt saasteisuus ja likaisuus on niin suuri ongelma jopa kiinalais mittapuun mukaan puhtaassa Yunnanissa, että taitaa olla parempi tehdä Kiinasta lopullisesti maailman tehdas, jotta muualla maailmassa saataisi jatkossa nauttia kemijärveläisestä puhtaudesta. Kiinalaisia ei melu ja saasteet tunnu hetkauttavan, ja työtäkin he tekevät näemmä innokkaasti, joten ehdotukseni sopinee myös heille, etenkin päättäjille, jos vain kiinalaishallinnon raamatulliset lukemat eli talousluvut pysyvät hurjissa lukemissa.
Kunming
Olin todella iloinen ajaessani teollisuusalueen halki nimenomaan pyörällä, puikkelehtien liikenteen joukossa, imien saasteita itseeni, räpytellen pölyä pois silmistäni ja seuraten köyhien työläisten, kuten roskamiesten arkista aherrusta teiden varsilla. Linja-autolla porhaltaen järven toisella rannalla kulkevaa maksullista moottoritietä pitkin suoraan Kunmingin keskustaan, syntyy Kunmingista kokonaisuuden huomioon ottaen kovin epätodellinen kuva.
Lukuisten suunnan kyselyjen jälkeen löysin Kunmingin sydämessä sijaitsevalle Vihreänjärven puistoon. Kävelysiltojen halkoman järven huoliteltujen puistojen reunustoilla levittäityvien pikkukatujen kauppojen ja kahviloiden muodostamasta joutilaasta tunnelmasta oli hieman vaikea nauttia neljän tunnin teollisuusalueella ajelun jälkeen, mutta aika parantaa/unohtaa ja myöhemmin oli luontevampaa heittäityä rantoja kiertävien kiinalaisturistien kanssa lomatunnelmiin, minä tietystikin pyöräillen.
Kiinalaisilla on rikas tuhatvuotinen kulttuuri ja nykyisin he sitä ainakin sanojen tasolla haluavat myös vaalia, mutta muutaman kymmenen vuoden takaisen kulttuuri vallankumouksen aikana omaksuttu vanhan tuhoaminen on iskostunut kiinalaisten selkäytimiin todelliseksi kansansairaudeksi. Maaseudulla se tarkoittaa sitä että ihmiset asuvat huonokuntoisissa ja epäseksikkäissä betoni- tai tiilihokkeleissä ja perintestä puutalorakentamista olen nähnyt kovin vähän. Kunmingissa betonin palvonnan tieltä ovat saaneet väistyä matalat ja kapeat keskustan sivukujat. Tilalle on tasoitettu nelikaistaisia bulevardeja ja suuria toinen toistaan muistuttavia ostoskeskuksia.
Toivoa sopii, että jäljellä olevat vanhat osat ylläpidetään, niin jatkossakin pyöräilijät, joiden jalat ovat yli kahden viikon levon tarpeessa, saavat viettää aikansa ympäristössä, jossa malttaa lötkötellä niin pitkään, että meno jatkuu tuoreilla jaloilla.
Laihdutus vinkki
Vaikka maan ristiriitaisuus onkin taas saanut pääni vastauksien sijaan täyteen kysymyksiä, niin kuitenkin yhteen kysymykseen on vastauskin löytynyt. Olen joskus miettinyt, minkä tekijän johdosta evoluutio on muovannut kiinalaisista pienempiä kuin suomalaiset. Se ei suinkaan johdu siitä, että he ovat metsästäneet tiheämmässä metsässä kuin me suomalaiset, jossa pienuus ja ketteryys on ollut valttia. Myöskään ruuanpuute ei syyksi kelpaa. Syy on tietysti puikot, joilla he latovat safkaa syövereihinsä. Niillä kun syö niin takuu varmasti laihtuu, koska riisin suuhun saamiseen kuluu huomattavasti suurempi energiamäärä, kuin mitä riisistä kehoon imeytyy. Pyöräilijä tarvitsee hieman rajummat työkalut ja minä olenkin latonut riisiä suuhuni samalla kauhalla kuin kiinalaiset latovat riisiä lautaselleen.
Markkinoilla
Jinghongin aistikkailla iltamarkkinoilla pysähdyin lihaa, kalaa, kanaa ja kasviksia myyvän ruokakojun eteen. Kahden puisen tikunvarren väliin tungetut kampelaa muistuttavat kalat näyttivät maukkailta proteiinilähteiltä. Kysyin mitä kaksi noin 300 gramman painoista kalaa maksavat. Nuori ja innokas myyjä vastasi yllätyksekseni englanniksi:"viisi yuania eli 50 senttiä". "Olkoon menneeksi, kyllä maksan 50 senttiä yli puolesta kiloa kalaa, jos kalastaja on herännyt kello viisi soutamaan joelle levittämään kalaverkot. Myöhemmin päivällä hän purki verkot, jotta vaimo pääsi markkinoille myymään kaloja. Sinä olet pyöräillyt muutaman kilometrin hakemaan kaloja päivämarkkinoilta, tuonut ne iltamarkkinoille, pystyttanyt kojun ja ruokailualueen, sekä lisäksi olet vielä valmis tulella paistamaan kalat minulle", minä ajattelin.
Laosissa ja Kambodzassa haaveilin Indonesian hintatasosta. Enää ei tarvitse, sillä Kiina on vieläkin halvempi. Jos ostamani kännykkää ei ota huomioon, niin käytin rahaa ennen Kunmingia seitsämän euroa päivässä, nukkuen joka yö hyvässä hotellissa ja syöden todella ravitsevasti ja paljon. Jotakin hintatasosta kertoo myös se, että tehdastyöläisen kuukausipalkka on keskimäärin noin 100 euroa ja insinöörin 500 euroa, mutta siitä huolimatta kiinalaisten säästämisaste on maailman korkein, 40 prosenttia.
Piratismi
Kiinassa 90 % tietokoneohjelmista on kopioita. 90 % moottoripyöristä on halpakopioita japanilaismalleista. Satoja miljoonia kehittää maksaneet lääkkeet kopioidaan pilkkahinnalla. Pienissäkin kaupungeissa on Versacen ja Niken erikoismyymälöitä. Supermarketista saa Mokia kännyköitä. Teinit poppaavat Apodin tahdissa. Hollywoodin ensiesitys elokuvat saapuvat samalla viikolla Kiinan markkinoille. Lähes kaikista tuotteista on tarjolla kopioversio. Kiinalaiset tekevät jopa autoja osittain samoista varaosista, joita länsimerkit käyttävät.
Kopiointikulttuuri on niin valtavaa, että se on yksi syy Kiinan talouden kehitykseen. Pienilläkin firmoillakin on varaa ostaa kymmenien tuhansien eurojen arvoiset suunnitteluohjelmat ja työkalut, joilla pistää tuotannon pyörät pyörimään, koska Kiinan markkinoilta ne irtoavat taskurahalla.
Kiinalaiset ovat ammattilaisia lain rikkomisessa tai ainakin sen kierosti lukemisessa. Kiinalaista pikkukaupungin bisnesmies ei yhtään enempää tunne syyllisyyttä siitä, että hän käyttää kopioitua verenpainelääkettä, pukeutuu Bossin pukuun, luo yrityksensä kuvastoja feikillä Photoshopilla ja hurauttaa apinoidulla Yamahallaan kotisohvalleen katsomaan huonolaatuista Da vinci koodi- elokuvaa, kuin siitä että hän polttaa sätkäänsä tupakointikieltomerkin alla.
Kiinalaiset vetoavat maan köyhyyteen, perustellessaan apinoinnin oikeutuksen. Hallituksen virallinen kanta on jyrkästi kielteinen ja se järjestää aika ajoin näyttäviä iskuja väärennöstehtaisiin. Kaikki on kuitenkin suureksi osaksi silmänlumetta ja todellisuudessa etenkin paikallishallinnolla on likaiset kätensä pelissä mukana.
Tänä päivänä voin vielä väittää, että Kiina on apinoiden planeetta, mutta Kiinan tutkimus- ja tuotekehitys panostus yltää jo Japanin ja Saksan tuntumaan ja kunhan kasvava osa 325 000:sta vuosittain Kiinan yliopistojen ulossuontamasta insinööristä päättää valita apinan uraa luovemman tien, niin Amerikka ja Eurooppa voivat muuttua pöllön ja delfiinin asemasta apinaksi ja papukaijaksi. Merkkejä orastavasta kehityksestä on jo näkyvissä mm. Kiinan tulikuumilla DVD-laite markkinoilla, sillä Kiinalaiset laitteet usein peittoavat hinnan lisäksi länsimerkit myös laadussa. DVD:n kehitykseen on ollut avaimena suuret sisämarkkinat ja Kiinan köyhyys. Laitevalmistajien on ollut laskettava hintoja keinolla millä hyvällä, jotta hintaraja, jolla köyhät Kiinalaiset alkavat imeä laitteita olohuoneisiinsa rikkoutuisi. Kilpailu alalla on ollut niin kovaa, että satoja laitevalmistajia on kaatunut viime vuosina ja valmistajan kate laitetta kohden pyörii euron tuntumassa. Laadun korkeana on taas ironisesti pitänyt huono DVD-levyjen laatu. Jotta suuri köyhä ihmismassa saataisiin ostamaan DVD-soittimia, niin soittimen pitää moiteetta pyörittää myös alle euron halpakopiolevyjä, naarmuuntuneenakin. Kiittäkää tekin naarmuisia ja huonolaatuisia kiinalaisia DVD-levyjä siitä, että saatte kantaa loistava laatuisen DVD-soittimen kotiinne muutaman kympin halpahallihintaan.
Iltatoimet
Saavuin Moijangin kaupunkiin hyvävoimaisena, vaikka takana oli jo 150 km ja 9 tuntia pyöräilyä vuorilla. Auringonlaskussa kaupungin poikkeuksellisen viehättävä keskusaukio oli täynnä lomaa viettäviä kiinalaisia. Rakastavaiset suukotellen kävelivät upeaksi valaistussa miniatyyri kuusikossa, nuoret pojat breikkasivat keskuspatsaan valojen loisteessa ja illan hämärtyessä vanhat miehet ja naiset vielä juuri ja juuri näkivät lätkiä korttia aukion pöydillä. Harmi vain, että pyöräilijän työt eivät lopu kilometrien päättyessä, vaan tuonakin leppoisana iltana oli minun suunnattava aukion lomatunnelmista joka iltaiseen ruokakaupan ja hotellin metsästykseen.
Sillä kertaa ruokakauppa löytyi vain pienen kujilla kurvailun jälkeen. Pitkän päivän varrella oli satanut melkoisesti ja olin taas yltäpäältä mudassa. Kuvitelkaa vain sitä tuijotusten ja hihitysten määrä, jonka saan osakseni, kun hiippailen kaupan käytävillä rumissa ja värikkäissä vaatteissa, jotka ovat paskaiset kuin sodasta tulleena. Lian takia olen naamaltani ruskeampi kuin eteläkiinalaiset ja hiukseni ovat kuin petolinnun perse. Tällaiselle ilmestykselle kiinalaiset eivät osaa olla nauramatta ja heillä on ikävä tapa nauraa ja osoitella vasta selkäni takana. Välillä ottaa päähän, kun onnistuneen ja kovan sateessa ajetun vuoripäivän jälkeen päivän palkaksi saa vain osoittelua ja raukuvat selän takana naurut. Teki mieli ajaa pyörällä supermarkettiin, jotta he olisivat tajunneet, että pyöräiltyä 150 km maailman likaisimmassa maassa saattaa näyttää hieman linnunpelättimeltä. Minulla on vielä paljon opittavaa.
Se ruokakauppa oli rehuista vajaa ja hieman pettyneenä lähdin hotellin hakuun. Onnekseni muutaman kulman takaa paljastui taivaalliselta näyttänyt hedelmäkoju. Olin niin onneissani, että tervehdin vanhaa naismyyjää huutamalla:"Hello my darling!".
Sinä iltana hotellikin löytyi vaivattomasti parin kilometrin etsinnän jälkeen. Olen ehkä tulossa vanhaksi, kun en aina enää jaksa etsiä halvinta hotellia, vaan otan ensimmäisen joka on alle viisi euroa, sillä kertaa hinnaksi tinkasin neljä euroa. Papu-naudanliha-mango-omena-banaani-kaaliaterian jälkeen oli mukava hypätä sänkyyn lötköttämään ja lukemaan, jalat ylös peittokasan päälle nostettuna, tietäen ettei palautuminen seuraavan päivän yhtä pitkään koitokseen jää ainakkaan ruuasta kiinni. Venyttelyn jälkeen lapioin suuhuni samanmoisen aterian, seuraten samalla TV:stä Kiinan ainoan englanninkielisen kanavan uutisia. Lukemisen kautta päädyin yöpuulle vasta hieman ennen puolta yötä ja asetin upouuden Nokiani herätyskellon soimaan vasta klo 8.30.
Matkustaminen on minulla usein aivan samanlaista rutiinien toistoa kuin Suomessakin. Seikkailua siitä tekee se, ettei koskaan tiedä missä nukkuu seuraavan yön, mistä saa ruokaa ja minkälaista, mitä tienvarrella tapahtuu ja minkälaisia ihmisiä tapaa matkanvarrella. Jokainen päivä on taasusti erilainen, jopa Kiinassa, jossa kaupungit ovat kuin identtisiä sisaruksia.
Kiinalaiset
Viime aikojen kinkkisin juttu minulle on ollut se, mitä kirjoittaisin kinkkisistä kinkseistä. Lukuunottamatta kahta poliisimiehien kanssa käymääni keskustelua, en puhunut kenenkään kiinalaisen kanssa ensimmäiseen kahteen viikkoon, kerran tosin juttelin pari tuntia havaijilaismiehen kanssa. Syy oli se, ettei pikkukaupungeissa osunut kohdalle ketään englantia puhuvaa. Muutenkin kommunikointi oli niin vähäistä etten oppinut edes kiitos(xei xei xei)ja hei(ni hao) sanoja.
Rennosta, iloisesta ja ystävällisestä Laosista saapuneena oli pienoinen kulttuurishokki, kun tervehdykset osin vaihtuivat tylyksi mulkoiluksi ja auttamishalu välinpitämättömyydeksi.
Olen ajatellut, että kaikkialla maailmassa ihmiset ovat hyvin samanlaisia ja kaikissa yhteiskunnissa on tunnistettavissa yhtenevät ihmistyypit ja havaittavissa olevat pintapuoliset erot johtuvat elinympäristön ja historian muovaamista kulttuurieroista.
Kiinassa ensimmäisten parin viikon ihmiskohtaamiset saivat minut joskus venymään kärsivällisyyteni äärirajoille. Ei niinkään siksi, että olisin tuominnut esimerkiksi sen, että kysyessäni suuntaa selvästi sanoen seuraavan kaupungin nimen ja osoittelemalla kädellä suuntaa, sain palautteeksi vain pikaisen elottoman mulkauksen, käsien ja pään pyörityksen ja joskus jopa naurunpurkauksen tämän päälle, mutta etenkin siksi, ettei minulla ollut mitään käsitystä miksi ihmiset käyttäytyivät niin.
Lisäksi hotellien vastaanotossa usein pyöritettiin päätä ja käsiä merkiksi siitä, ettei huoneita ole, vaikka hotellit selvästi olivat lähes tyhjillään. Kaupassa palautusrahat lyötiin käteen katseetta ja kiitoksetta. Jonossa etuiltiin tylysti. Pankissa kieltäydyttiin avusta, kun etsin rahannosto paikkaa. Tupakan sauhut puhallettiin suoraan kasvoille. Sylkemistä ei säästelty ja muutenkin kaupunkien keskustojen ulkopuoliset alueet olivat kovin likaisia.
Minä en todellakaan paheksu huonoa käytöstä ja likaisuutta, sillä ne tavat elävät minussa vahvasti. Minua vain lähes vihastutti se, kun en päässyt mitenkään sisälle ihmisten maailmaan, koska olin valmistautunut Kiinaan menoon ja kulttuuriin tutustumiseen niin huonosti. Tunsin olevani kuin valvontakamera pyöräillessäni kaupungeissa, minä kyllä innokkaana tarkastelin ihmisten toimia, mutta saamatta minkäänlaista vastakaikua tai vastauksia kysymyksiini. Esimerkiksi Menglassa etsin ruokakauppaa kaksi päivää, koska ketään ei tajunnut mitä yritin etsiä/selittää ja minulla ei ollut minkäänlaista sana- tai opaskirjaa.
Vaikka alussa oma ymmärrättömyys ja ihmisten asenne pisti mietteliääksi, niin oppisin kuitenkin nauttimaan siitä etten pystynyt kommunikoimaan ihmisten kanssa juuri mitenkään, sillä vaikka monet ihmiset toki olivat myös auttavaisia, niin ongelma oli vähintäänkin se, että kiinalainen logiikka on kovin kiinalainen, ja jos auttaja on kerran päättänyt ettei hän tajua, niin sen jälkeen vastaus ei tule ulos rajulla ravistamisellakaan.
Ihmisten pitkän kiinan selitysten jälkeen vastasin aina jotakin tyhmää, mutta tilanteeseen sopiva englanniksi, kuten 'I love you to, You have lovely smile to.......Taaskin lapsellista, mutta piristää päivää kummasti. Hauskinta minulla oli syödessäni eväitäni huoltoaseman seinustalla. Nuori poika tuli juttelemaan ja treenaamaan englannin alkeita. Juttelumme oli kovin väkinäistä, mutta hän osasi yhden lauseen, jonka kovin moni muukin kiinalainen osaa. Niinpä kysyinkin, että kuinka paljon bensiinilitra maksaa. Suloisen näköisen pulleaposkisen, näppylä naamaisen ja hieman kieroon katsovan, siniseen univormuun pukeutuneen ujon pojan suusta tupsahti odottamani vastaus: 'I don't know'. Nauroin tapahtumaa makeasti vielä kymmenen kilometrin päässä, kun ajattelin, että poika täyttää vähintään kahdeksan tuntia päivässä ja 300 päivää vuodessa asiakkaiden tankkeja ja joka täytön jälkeen hän heitä rahastaa, eikä hän muka tiedä paljonko litra bensiiniä maksaa. Vai muka teollisuusalueen läpiajo tylsää. Jos haluatte iloa pienistä asioista, niin lähtekää pyöräilemään Kiinaan, tai vaihtoehtoisesti säälikää minun alhaista huumorintajua.
Saan Kiinassakin tietysti pääasiassa auttavaista ja ystävällista vastaanottoa, mutta tähänasti matkustamiin maihin verrattuna vastaanotto on toki paljon vaihtelempaa. En suostunut kahden viikon matkalla Kunmingiin leimaamaan kiinalaisia tyhmiksi ja epäystävällisiksi. Odotin saavani faktatietoa ja etenkin keskustelua kinalaisten kanssa, jotta näkisin kasvoja syvemmälle. Kunmingissa minulla ollut mahdollisuus puhua kiinalaisten hostelli tovereiden kanssa ja hieman lukea Kiinan historiaa ja yms.
Kiina on ollut hyvin pitkään suljettu etenkin länsimaisilta matkaajilta. Pitkän historian aikana kiinalaiset ovat leimanneet ulkomaalaiset barbaareiksi. Vain kolmekymmentä vuotta sitten kiinalaiset eivät saanet toteuttaa itseään, vaan olivat Kommunistisen puolueen pelinappuloita(tosin näin saattaa olla vieläkin ja missäpä kansa saisi 100 prosenttisesti toteuttaa omia halujaan). Nyky ihmisille on kouluissa opetettu kaikenlaista probagandaa mm. Sosilismin(Kiinan) ja kapitalismin(Lännen) välisestä sodasta. Kiinalaisia on 1.3 miljardia ja kilpailu kaikesta on kovaa. Tunteiden julkisesti näyttäminen ei ole suotavaa.
Edellämainitut seikat ovat varmasti seikkoja, jotka osaltaan vaikuttavat ihmisten olemukseen. Mutta niinkuin sanottua on, ovat erot ihmisten persoonallisuudessa muihin maihin verrattuna pohjimmiltaan vain haurasta pintaa ja kulttuurishokista toivuttuani kiinalaisiakin on helpompi ymmärtää, vaikka heidän logiikkansa edelleen hieman kiinalaista onkin.
Kiinalaiset ovat ylpeää ja kasvavasti itsetietoista kansaa ja he kunnioittavat minun tapaani matkustaa heidän maassaan. Heille pyöräily on vain kulkuneuvo lyhyellä matkalla ja minun "pitkät" päivämatkat tuntuvat heille hurjilta ja usein he nostavat peukkunsa ylös tsemppauksen merkiksi, olalle taputtelijoitakin löytyy.
Paljon parjattu PSB
Suunnistin ruokakauppaan saavuttuani Puerin kaupunkiin. Shoppailukierroksen aikana 1400 metrin korkeudessa sijaitsevaa kaupunkia alkoi piiskata viileä rankkasade. Minä en ole sokeria ja lähdin etsimään hotellia. Autoja myöten kadut olivat tyhjentyneet ja ihmiset hakeutuneet kadunvarsikauppojen räystäiden alle sadesuojaan. Ajaessani hiljalleen kaupungin kaduilla tunsin olevani täysin ulkopuolinen tarkkailija. Kymmeniltä tai sadoilta minut nähneiltä ihmisiltä sain vain muutaman tervehdyksen ja kaksi kertaa kehoituksen tulla sateen suojaan.
Havaitsin vain hiljaisia katseita katupuiden lomasta. Ketään ei osannut neuvoa minua hotellille. Saavuin yhdelle hotellin näköiselle rakennukselle, mutta käännyin pois, kun tajusin sen olevan poliisiasema(PSB). Paljon parjatun PSB:n toimistosta poliisimies huusi perääni ja kysyi mitä etsin. Sanottuani, että hotellia, hän pyysi minut toimistoon teelle ja odottamaan sateen lakkaamista, sitten hän johdattaisi minut hotellille.
Ensimmäistä kertaa englantia puhuvan kiinalaisen seura sai suuni täyteen kysymyksiä ja hän myös selvitti miten pidentää viisumia ja miten toimia Tiibetin suhteen. Matkalla hotellille sanoin, että alle neljän euron hotellille kiitos. Hän kysyi vielä matkalla, että olisiko viisi euroa ok, mutta sanoin, että neljä on maksimi. Hotellin vastaanoton seinän hinnastossa yhden hengen huoneen hinta oli 8 euroa, mutta muutaman poliisimiehen lauseen jälkeen minulle irtosi huone neljällä eurolla ja näin sain ensimmäistä kertaa Kiinassa tehdä tarpeitani länsimaisella vessanpytyllä. Toivottavasti matkustajia ennen kiusannut PSB hoitaa hommansa yhtä hienosti myös Tiibetissä.
Kaikenkarvaiset ystävät
Olin pojan koltiaisena innokas heittämään keihästä. Isovanhempien pihalla viskelin tunti tolkulla vanhaa hiihtosauvaa. Eräänä kauniina kesäisenä päivänä olkapäästä irtosi suuren miehen voimat ja sauva lensi kuusi metriä naapurin puolelle. Ennätysheiton huumassa pomppasin aidan yli hakemaan sauvaa ja samalla minun perääni ryntäsi naapurin piski. Juoksin pohkeeseen minua purra yrittänyttä piskia karkuun ennenkokemattomalla vauhdilla ja pitkän nurmikolla mutkittelun jälkeen onnistuin piiloitumaan naapurintädin suojiin. Hiljaisena poikana palasin häntä koipien välissä aidan turvallisemmalle puolelle. Sauva ei enää koskaan lentänyt niin pitkälle.
Kiinan maaseudulla lapsuudenmuisto on noussut taas pinnalle. Tällä kertaa tosin poljen karkuun sekarotuisilta rakin retaleilta, jotka sekoavat ihmeellisellä vekottimella kulkevan ja oudolta haisevan valkonaaman olemassa olosta. Lähes joka talon kulmalla on vähintään yksi pörröinen ja likainen koira. Jos muisteluni siitä, että koira on 'keksitty' Kiinassa pitää paikkansa, niin kaiken järjen mukaan kiinalaisilla olisi ollut riittävästi aikaa opettaa hurttansa hieman säädyllisimmiksi.
Muualla koirat ovat kiltisti pysyneet omalla tontillaan ja pitäytyneet haukkumisessa. Kiinassa koirat on koulutettu todennäköisesti lyömällä, potkimalla ja huutamalla, sillä ainakin sen verran villiluontoisesti ne perässäni juoksevat. Pahimmallaan on nejä karvaturria vaahto suunpielistä valuen minua jahdannut.
Suuremmoista nautintoa ja mielenrauha aiheuttaa se, kun päivälevolla ollut koira tajuaa läsnäoloni ja lähtee haukkuen juoksemaan minua kohti, mutta kaulapantaan lukittu metalliketju lopettaa koiran pahat aikeet kuin seinään ja sen kaula venyy kaksinkertaiseksi, alaruumiin vielä jatkettua matkaa hieman eteenpäin.
Parhaat vibat sain 25 km ennen Kunmingia, kun pysähdyin pyytämään vettä moottoritien varressa olevasta talosta. Talon pihalla vartioi neljä susikoiran tyyppistä rakkia, onneksi vahvoihin ketjuihin sidottuina. Ketjut olivat juuri niin pitkiä, että oikealla ja vasemmalla seinustalla räksöttävien otusten väliin jäi vajaan metrin rako, josta puikkelehdin talon ovelle. Minun käännyttyä ovelta takaisin, olivat rakit aivan käsittämättömässä kiihkossa ja ottivat talon seinästä asti vauhtia yrittäen hypätä minua kohti, mutta onneksi kaulapanta aina repäisi ne takaisin maanpintaan. Minä tepastelin rakkien ohitse lönköttelevällä tahdilla ja lähtiessäni morjenstin niille ja sanoin, että 'näkemiin kullanmurut'. Koirat elivät lukittuina saasteisessa ja meluisassa ympäristössä, joten käytös on ymmärrettävää. Eivät tienvarrella työnskennelleet ja kulkeneet ihmisetkään sillä alueella paljoa hymyilleet.
En minä muuten koirista piittaisi, mutta kun ne peijakkaat kantavat vesikauhua maaseudulla ja minulla ei siihen tautiin rokotusta ole. Tiibetin koirien sanotaan olevan vieläkin sähäkkäämpää sorttia, joten taitaa olla paras hommata säärisuojat.
Moraali korkealla
Saavuin Kunmingin hostellille kädet likaisena pyörälenkin jälkeen. Suuntasin suoraa päätä hostellin kylpyhuoneeseen käsipesulle, mutta saippuaa ei mukana tietysti ollut. Kylpyhuoneeseen pöydällä oli aamusta saakka lojunnut mintun vihreä Rejoice-shampoopullo. Ajattelin, että joku höperö idiootti on varmasti unohtanut tämän hiusten hyväilijän suihkuhuoneeseen ja siivooja on sen asettanut pöydän päälle näkyville. Piru olkapäälläni käski minun ottaa yksi tippa puhdistuspoweria pullosta, jotta minun ei tarvitsisi kävellä 30 metriä hakemaan omaa shampoopulloa huoneestani. Tein sen ja täten rehellisyyden kehä katosi pääni päältä.
Suuntasin huoneeseeni ruokailemaan ja kahden kymmenen minuutin kuluttua tein lähtöä suihkuun, mutta kas kummaa, minulla ei ollut shampoota. Kiirellä viuhahdin kylpyhuoneeseen. Puoli päivää pöydällä lojunneesta pullosta oli jäljellä enää märkä läntti. Pullon oli todellakin unohtanut joku höperö idiootti. Sädekehäni kuitenkin palasi pääni päälle, mutta silti uuden ystävän menetys raapaisi syvältä, sillä olimmehan me vasta edellisenä päivänä tutustuneet toisiimme kaupan käytävällä.
Laiska mikä laiska
Pyöräilin 5000 km(suorin tie alle 2000 km) Pattayalta Kunmingiin kolmessa kuukaudessa ja sen sisältämän runsaan tehoharjoittelun johdosta minulla oli Kunmingissa aihetta pidemmälle levolle.
Kaksi viikkoa olen jo aktiivisesti lepäillyt, mutta jalat ovat yhä tokkurassa, eikä niitä huvita lähteä vuoria kiipeämään. Olen jalkojeni orja ja niinpä vietän vielä ainakin muutaman päivän täällä Kunmingissa. Täältä suuntaan kohti Dalia, Lijiangia ja Zhongdiani.
-----
Ps 1. Käykääpä hakemassa lähimmästä lehtipisteestä uusi Fillari-lehti. Hyvien pyöräilyjuttujen lisäksi siellä on minun kirjoitukseni.
Ps 2. Blogiini on ilmestynyt Kiina kuva-albumi ja muitakin osioita olen päivittänyt. Kurkkaapa vaikka varusteeni Tiibetiin. www.pyorallamaailmanympari.com
