Thaimaa ja Malesia raportit

BANGKOK-JONNEKIN ( Naantali syyskuu 8 )

Terve !      

Pyöräretkeni Bangkokista jonnekin starttaa huomenna ja tarkoituksenani
olisi epämääräisin väliajoin haaskata teidän aikaanne tällaisilla
kuvilla höystetyillä viesteillä. Taitaapa olla turha pitää
päivittäistä matkapäiväkirjaa, sillä tuskin ketään kiinnostaa millä
tiellä ajan, minkä kylien läpi ajan, missä syön tai missä pysähdyn
tarpeilleni. On varmasti tarkoituksen mukaisempaa kirjoittaa noin
kuukauden välein, jolloin tekstin sisällönkin ajatteluun on käytetty
enemmän aikaa kuin pyörältä nettikahvilan tieokoneelle kävelty matka.
Matkaraporteissa pyrin monipuolisuuteen, jossa yhdistyvät perustiedot
maasta ja yhteiskunnasta, tolvailuni ja mahdolliset oivallukseni
matkan varrella...jne. Hieno juttu olisi, jos edes pienen osan välillä
melko suureltakin tuntuvasta  ennakkoluulojen määrästä, joka
lukijakunnassa vallitsee pystyisin kirjoituksillani vähentämään.
Kirjoittamisen tarkoituksena on myös kehittää omia vajaavaisia
kirjoittajan taitoja tai edes ylläpitää niitä, jotta ei opiskeluun
tarvitsisi matkan jälkeen täysin nollat taulussa ryhtyä.

Monet ovat kysellet mikä on motiivini tai miksi lähden tällaiselle
reissulle. Tähän en oikeastaan osaa vastata, koska en itsekään koskaan
ole matkaa varsinaisesti suunnitellut. Toukokuussa tuli vain
päähänpisto, että syksyllä voisi lähteä reissaamaan jonnekin.
Opiskelun aloittaminen kolmannennen kerran väsyneenä ei houkutellut,
syy seuraavassa lauseesa. Ei unta = aivot eivät toimi. Työntekoonkaan
motivaationi ei riitä, sillä jotain kehittävää tämän ikäisenä mielellään
tekisi eikä ilman kuolutusta helposti kovin luovaan työhön eksy. Enkä
rahaankaan hirveästi perusta. Joten mikä olisi maantieteen
opiskelijalle parempi tapa viettää välivuotta/vuosia kuin maailmalla
kiertely. Pyörä liikumismuotona alkoi kypsyä vasta lennon varaamisen
jälkeen. Pyöräilyn etuja ovat halpuus, alueen kokeminen välillä a:sta
b:hen toisin kuin bussilla, jossa kokee vai a:n ja b:n ja välimatka
kuluu odottassa pois pääsyä kuumasta ja tunkkaisesta metallilaatikosta
ja minulle liikunta hullulle tietenkin ajansäästö, sillä liikunta
tulee suoritettua jo matkalla eikä tarvitse raskaan bussi yms, matkan
jälkeen paria tuntia illalla treenata vaan saa lotkötellä ja
pötkötellä maja paikassa.

Entä suunnitelmat. Niitä ei joko ole tai ei niitä ainakaan kerrota, sillä yli kahden vuoden unettomuuden jälkeen joka ikinen
kammenkierros Bangkokista poispäin on suuri plussa. On muuten
unettomuus pikku hiljaa taittumassa. No ehkä sen verran voi
suunnitelmia valoittaa, että Singaporeen asti Malakanniemimaata olisi
tarkoitus ajella. Singaporestahan pääsisi kätevästi laajaan Indonesian

saariryhmään, josta olisi edelleen helppo hypätä kengurujen
valtakuntaan. Aika näyttää, kuulette kyllä. Niin pitkään poljetaan
kuin voimia/intoa/rahaa riittää.

BANGKOK ( Bangkok 14 syyskuu )

Sawat dii !       

Toivottavasti neljäskerta toden sanoo, sillä kolme edellistä kirjoitus
kertaa ovat tyssänneet milloin mihinkin syyhyn ja yli neljä tuntia on
aivoja turhaan kiusattu. Olen aina sydämenipohjasta tietokoneita
rakastanut !

SAS:n virkailija lentokentällä: "Sinulla on yhteensä 27 kg ylipainoja
ja jokainen kilo maksaa 37 euroa, joten sinulle tulee melko
kalliiksi.". Mutta, elämähän on kallista, ajattelin.Tunnin vääntämisen ja
kääntämisen jälkeen sain 27 kiloa puristettua 10 kiloon. Täten olin
vain 370 euroa köyhempi. Tunnin matkan jälkeen matkabudjettiini oli
syöpynyt yli kuukauden kokoinen lovi. Ei hyvä ,sillä tietää montaa
lisä riisiateriaa ja telttayötä.

Kuten arvata saattoi en lentokoneessa tietenkään nukuttua saanut ja
valvotun yön jälkeen päätin panostaa luksukseen ja otin pikkubussin
backpackkereiden mekkaan Khao San Roadille. Ja näin sain
ensikosketukseni maailman suurimmaksi ruuhkaksikin kutsuttuun
Bangkokin liikenteesen. Omien ennakkoluulojeni yllätykseksi vajaan 20
km matka KSR:lle tuotti vain yhden pyhähdyksen ja taittui alle 40
minuutissa. Itse asiassa olen löytänyt itselleni halvan huvin
Bangkokin ruuhkassa pyöräilystä. Kaikki aistit herkkinä loputtomassa
autojen ja tuk-tukien meressä pujotellessani tunnen olevani todellinen
Bangkokin Palander. Myos sopeutuminen vasemmanpuoleiseen
liikenteeseen on sujunut autoa huomattavasti vaivattomammin, sillä
pyörässähän hallintalaitteet eivät puolta liikennesuunnan mukaan
vaihda. Pitää vain muistaa yksi sääntö. Kun autot tulevat hurjaa
vauhtia kohti olen todennäköisesti väärällä kaistalla ja pitää tehdä
hienovarainen ohjaustangon kääntö vasempaan ja porhalletaan taas
oikealla kaistalla (tai siis vasemmalla). Hullulla on halvat huvit
niin kuin sanotaan. Valtavasta menopelijen määrästä huolimatta liikenne
sujuu varsin mallikkaasti, sillä thait eivät ole turhan tarkkoja
liikennesäännöissa ,vaan niitä rikotaan ,jos se liikennetta vähänkin
sujuvoittaa. Tästä minä pidän ! Saasteet -no problem -ainakaan
minulle.

Kullattuine temppeleineen ,kiiltävine pilvenpiirtäjineen, loistoautoineen, mutta toisaalta köyhine kortteleineen ja
tuk-tukeineen on Bangkok riistiriitojen ja vastakohtaisuuksien
kaupunki niin kuin mikä tahansa kehitysmaan suurkaupunki.
Valtaosa väestösta saa yhä toimeentulonsa ns "yhden-kahden hengen
kadunvarsifirmoista" . Jonkalainen talousmuoto muun muassa Suomesta on
tyystin kadonnut. Hieman muun muassa tuk-tuk kuskien kanssa juteltuani
on minulle selvinnyt, että melko tarkkaan kädestä suuhun menetelmällä
ihmiset elävät ja aikaa ei muuhun juuri riitä kuin työntekoon ja
nukkumiseen. Tuk-tuk kuskin palkka kuukaudessa on noin 100 euroa. Te
etuoikeutetut käyttäkää vapaus hyväksenne, älkääkä hyväksikäyttäkö
sitä ! Silmiinpistävästä vähävaraisuudesta huolimatta thaimaalaisten
kuuluisaa iloisuutta ja palvelualttiutta on jäyhän härmäläisen
ihmeteltävä. Todellakin palvelu alttiutta, sillä useimmiten he eivät
palveluksistaan korvausta halua. En tiedä mistä kumpuaa voima, joka
ylläpitää thaiden iloisuutta ja rentoutta, mutta ainakin melko
rauhassa sodilta ja siirtomaariistolta kansa on saanut olla. Selittäisikö tämä thaiden kyvyn rentoutua ja uskoa tulevaisuuteen ?


Tuk-tuk kuskeista on tullut kavereitani. Ensimmäisenä päivänä nuori
tuk-tuk kuski tarjosi ilmaisen kaupunkierroksen.
Thaimaan hallitus panostaa tämän vuoden turismin markkinointiin
nostaakseen sen tsumania edeltäneelle tasolle ja tämän johdosta
tuk-tuk kuskit saavat ilmaiset menovedet. Yhtä mieluisa ei ollut
seuraavan päivän tapahtuma. Olin päättänyt jälleen panostaa luksukseen
ja syödä ravintolassa kunnon kala-aterian. Tarjoten näin
voimansiirrolleni (jaloille) niiden kovasti kaipaamia laadukkaita
rakennusaineita kolmen tunnin rankan lonkkaVolvo pujottelun jälkeen.
Muutamaan otteeseen KSR:n läpi koluttuani en ollut löytänyt sopivaa
ravitsemusliikettä kaljajuottoloiden juokosta. Tuttun tapaan
pelastavaksi enkelikseni paikalle sattui keski-ikäinen tuk-tuk kuski
kysyen mitä etsin. Hän tiesi hyvän Seafood ravintolan. Matkalla
lupasin ilmaista kyytiä vastaan tarjota hänelle aterian, jotta
pääsisin samalla kyydillä takaisin. Sillä eihän hanellä tietystikään
rahaa ollut ja ajattelin, ettei ateria kuitenkaan yli neljää euroa
maksa. Tavallisen näköinen ravintola muovituoleineen, mutta karmean
näkoinen lasku. Vaatimattomat 80 euroa. Taas syöpyi matkabudjettiin
viikon kokoinen lovi. Rahapussini alkaa näyttämään enemmänkin mustalta
Emmentaali-juustolta kuin kukkarolta. No saipahan tuk-tuk kuskin
pikkupoika maittavan aterian hänen viedessään jäljelle jääneet tähteet
kotiinsa. Suomipoikaa taidettiin viedä kuin passia narusta. Toivottavasti kuitenkan ei :)
. Tapahtuma oli täydellinen piristysruiske
pysyä valitsemallani pihistelyn kauniilla polulla. Kolme viikkoa piti
selvitä mukana olleilla 350 eurolla mukaanlukien alku investoinnit.
Aika näyttää kuinka käy, mutta rahan polttoliekkiä on kyllä
pienennettävä.

KSR:n discomusiikin, alkoholin ja vähän vahvempienkin piristeiden sekä
thainaisten+länsimiesten sävyttämää katukuvaa on kyllä sivusta mukava
seurata, mutta ei kyllä ole tehnyt mieli täysin siemauksin mukaan
heittäytyä. Tuskinpa sen kaltainen matkan aloitus hirveästi voimia
antaisi kestämään tulevat monsuunisateiden sävyttämät pyöräilyetapit.
Ja sadettahan täällä piisaa ,sillä Keski-Thaimaassa sataa syyskuussa
kaksi kolmasosaa (400 mm) Etelä-Suomen vuotuisesta sademäärästä.

Miettikääpäs tätä. Länsimiehet tulevat hakemaan thainaisista kauneutta, iloisuutta ja avoimmuutta, mutta ovat omalla ajattelemattomalla
toiminnallaan (korjaan: alapään ajattelullaan) valmiit nämä hakemansa
ainutlaatuiset luonteenpiirteet tuhoamaan. Jos itse olisin
maanviljelijä en ainakaan omia peltojani polttaisi. Toisen hetken
nautinto ja itsetunnon kohotus yritys ovat toisen lopullinen
itsetunnon menetys. Todistusaineistona tässä minulla toimivat
kokeneemmat h----t, joilla pään poispäin kääntyessä samalla suunpielet
automaattisesti alas lerpahtavat.

Alkaa juttukin olemaan jo sen verran paksua, että on paras ruveta
pikku hiljaa lopettelemaan. Bangkok on kyllä toiminut loistavana
lahtösatamana matkalla jonnekin. Kun lähes neljäsosa 65 miljoonan
asukkaan väestöstä ahdetaan (tai siis ovat itsensä ahtaneet) pienelle
alueelle antaa se kaikekkine ongelmineen ja rikkauksineen
ajattelemisen aiheita aivan riittavästi yhdelle pienelle pääkopalle.

ps . Olen ollut pari päivää sairaana, joten jumitan vielä täällä
Bangkokissa. No olihan se jo aikakin sillä viime kerta en edes muista.
Hyvin hoidettu kehoni on kyllä tällaiset pikku hidasteet yleensä
parissa paivässä hoitanut. Toivotaan, etta kehon taudintappo mekanismit
ovat yhä hyvässä muistissa ja todellinen matkanteko pääsisi alkamaan
mahdollisimman nopeasti.

MATKA ALKOI (  Hua Hin 22 syyskuu )

Sawat dii !      

"Ei matka tapa, vaan vauhti" -Tahko Pihkala

Seitsämän Bangkokisssa vietetyn yön jälkeen suuntasin keulani kohti
etelää. Kuten arvelinkin tauti tuli tapettua kahdessa päivassä.

Bangkokista ei viikon aikana jäänyt kunnollista kokonaiskuvaa.
Pohjoismaalaiseen suoraviivaisuuten ja selkeyteen tottuneena kaupunki
vaikutti melkoiselta sekamelskalta. Olen moneen otteeseen arvostellut
Turun keskustaa hallitsevaa neuvostotyylista elementtirakentamista.
Suunniteltua voi arvostella. Bangkokin rakennukset ovat enemmän tai
vähemmän sekasotkuisia mainostaulujen, sähköjohtojen ja halkeilevien
parvekkeiden alleen peittämiä betonikasoja. Rautatieasemaa (kuin
Helsingin) lukuunottamatta en ulkonaoltä toista rakennusta
muista. Kullatut monimuotoiset Thai temppelit ovat tosin aivan oma
lukunsa, mutta kun niissä en laiskuuttani/pihiyttäni
pistäytynyt. Tottakai silhuetin muotoitumiseen vaikuttaa sekin, että pidin
Bangkokia enemmänkin pujotteluratana kuin ulkoilmataiteen näyttelynä.

En malta olla palaamatta vielä Bangkokin epäviralliseen talouteen
(todennaköisesti suurelta osin). Otan esimerkiksi vanhan ja harvahampaisen naisen. Joka päivä aamusta iltaan hän istui pienen puisen
pöydän takana kaupaten paloiteltuja mangoja. Aina samassa paikassa,
"kävelykadun" aidan vieressä. Aamulla pöydän taakse istumaan ja
illalla kotiin. Tarkoituksena vain pitää itsensä elossa muullakin kuin
mangolla, jota hänellä varmasti riittää. Tällaiselle jatkuvasti
ylemmäs kurkottavalla kultalusikka suussa syntyneelle klopille on
mahdoton ymmärtää näiden miljoonien tärkeiden puurtajien elämänmenoa.

Yhden taudista vapaan päivän jälkeen päätin jättää Bangkokin kolme
päivää suunniteltua myöhemmin. Jo aamulla tuntui, ettei vointi ollut
paras mahdollinen. Päivästä tulikin melkoinen waterloo.


45 kilon tavaroilla lastattuna ei Bangkokin liikenne enää tuntunut
yhtä nautinnolliselta kuin muutamaa päivää aiemmin. 60 kiloinen pyorä
on kuin juna verrattuna alastomaan 13 kiloseen "mikroautoon". Lisäksi
selvästi kuumin päivä, tekivät kulun hieman epämiellyttäväksi. Ei tunnu
mukavalta, kun 60-luvun dielelmersubussi tössäyttää liikennevaloissa
mustan ja kuuman nokipilven kärventämään muutenkin tulessa olevaa
kehoani. Ainoan helpotuksen tähän pätsiin toi pysäkoidyn ja ilmastoidun
bussinovista tullut viileä henkäys ,joka ystävällisesti muistutti,
että paremminkin voisi olla.

30 km sujui ihan ok kovasta metelistä ja kuumuudesta huolimatta. Tässä
kohtaa iski todellinen väsymys, sillä koko päivänä ei ollut ruoka eikä
juoma imeytynyt vaan ne kelluivat mahassani. Muutaman kilometrin jälkeen
löysin romuttamolta kylmää vettä ja varjon, jonka alla tunnin
makoilin. Yritin uudestaan, mutta vauhti oli jo laskenut lähes
puoleen. Tällä kertaa löysin lepopaikan hotellilta näyttäneeltä
rikkaiden siis RIKKAIDEN aidatulta asuinalueelta ja ihanan sohvan sen
ilmastoidun raikkaasta aulasta. Jotain lääkkeitä he tarjosivat, mutta
majapaikkaa ei löytynyt edes pihan nurmelta, johon olisin telttani
pystyttänyt, vaikka lääniä oli pakolaisleirillekin riittämiin.
Paljosta kun ei luovuta. Olin keskellä moottoritieta eikä kymmenen
kilometrin säteellä ollut hotellia. Vähillä voimillani pääsin jonkun
kilometrin ja löysin aution betonitalon, johon olin majoittua.
Kuitenkin puhjennutta kumiami paikatessa tuli selväksi etten voi
jäädä. Ensinnäkin siellä oli asumisen merkkejä eikä olisi asukkaalle
varmasti mukava saapua nukkumaan pahalta haisevan valkonaaman viereen.
Toiseksi tuli selväksi, että pahemman laatuinen ripuli oli iskenyt, sillä kävin kumin paikkaukauksen aikana 3 kertaa "pytyllä" ja hikeä
valui kuin rätistä vääntäen. Koska märiltä riisipelloilta ei
telttapaikkaa löytynyt, jatkui matka huoltamon pihalle. Keski-ikaiseltä
pick-up mieheltä kyselin hotellista, mutta ei hän oikein tiennyt, mutta ehdotti sairaalaa. Pienen pohdimman jälkeen ajattelin, että
näillä voimilla ehkä parempi mennä sairaalan syötetettaväksi. Onhan
minulla sentään matkavakuutus. 3 h sairaalassa röntgenkuvissa yms.....
lopputuloksena sain lääkkeet ilmaiseksi tiputusta en. Minähän en maksa
(ei ollut käteistä), eivätkä he vakuutukseen yhteyttä saaneet.
Hotellin hommasivat, jonne pick-up kuski heitti. Hotellissa 30 h unta kolmessa
paivässä ! Muutama kuukausi sitten sama määrä oli saavutus viikossa. Tuuri kävi, sillä
itselleni ei sairaala tullut mieleenkään.

Tiistaina otin uuden yrityksen. 90 km sujui helposti ja olin
posiitivisesti yllättynyt kahden vuoden unettomuuden jälkeisestä
kunnostani. Todellakin viimeisestä näin pitkästä pyörälenkistä oli yli
2 vuotta. Eilen tein siirtymisen Phetcaburista suomalaistenkin
matkatoimistojen suosimaan rantalomakohteeseen Hua Hiniin ja näin
olin ensimmäistä kertaa Siaminlahden rannalla. 70 km sujui edellisestä
päivästä huolimatta mainiosti.

Hua Hinissa törmään jo KSR:lta ja aikaisemmilta lomamatkoilta tuttuun
kaupantekoon .........Where you come?How are you?Buy this.Good
price.Only for you.No problem.I give two you pay one.Please come.Only
one minute.No problem.Ok ,maybe tomorrow,See you !....

Mäen mäkeä ei matkan varrella ole ollut. Joen ylittäviä siltoja
lukuunottamatta. Muutenkin reitinvarsi on ollut yksitoikkoista
katseltavaa. Autokorjaamo, huoltoasema, ravintola, teollisuushalli.
Tätä saman toistoa koko 200 km moottoritienvarsi. 100 km kohdalla
sillan päältä avautui mieltä ylentävä näkymä. Malakan niemimaan jylhä
vihreä vuoristo. "Yes, onhan täällä sentään mäkia ja metsiä", ajattelin. Vuorten
näkemisestä tuli automaattisesti kampiin muutama lisäkierros minuutissa.

Tapasin tänään ensimmäisen suomalaisenkin. 18-vuotiaan pojan
koltiaisen, joka valitteli, että on ollut pään kanssa ongelmia, kun
thait ovat häntä huumeilla huumanneet. Yhdyn kyllä pään ongelmiin, sillä tik-tak-tik-tak-titityy -titityy-tik-tak äänen päästelyt ja
kädet taivasta kohti hortoilu sopivat minustakin taudin kuvaan. 7 kk on
pitkä aika halpojen huumeiden parissa. Kohtuus kaikessa, myös
huumeissa.

Taman päivän tehtäva olisi täytetty pyörän jalan ja takalokarin
löytymisen sekä lyhyen juoksulenkin jälkeen. Ei pyöräilyä. Kohtuus
kaikessa, myos pyöräilyssä.

THAIMAA ( Krabi 5 lokakuu )

Sawat dii !         

" i m stronger than yesterday" -Britney Spears
" olen vahvempi kuin eilen"

Tien vasentapuolta reunustavat majesteettiset kookospalmut ja niiden
lomasta pilkistävät autiot hiekkarannat ja horisonttiin jatkuva meri.
Tien oikealla puolella kookospalmujen välistä pilkottaa riisipellot
puhveleineen ja taustalla nousevat vihreät jyrkkäpiirteiset vuoret.
Lähes jokainen pikkukylän asukas vilkuttaa ja tervehtii hello !
huudolla. Lapset lopettavat jalkapallon, pingiksen tai muun leikin
peluun ja raikuvilla huudoilla saattavat minua eteenpäin. Koiratkin
heräävät päiväuniltaan ihmettelemään valkonaamaista munamankelin
veivaajaa. Täydellinen ajopaivä kansallisis puistossa ! (vaikka
tulikin taas pummattua ja matka venyi 115 km:iin)

Kylälaisille olen todellinen harvinaisuus, sillä jos turistit
pikkuteille eksyvät he kiitävät ohi kovaa vauhtia moottoripyörän tai
bussin kyydissa. Kyllä suurillakin teillä ihmiset tervehtivät
alituisesti, mutta vain ohimennen muiden askareiden lomasta, kun taas
pikkukylissä tuntuu kuin jo valmiiksi verkkainen elämänmeno pysähtyisi
ja ihmisten tervehtiessä teiden kuningasta. Oli kyllä melko
erikoinen kokemus 200 km moottoritien jälkeen (no pysyvatpähän hauikset
ja hartiat kunnossa 100 m välein toistuvan käden noston ansiosta).

Täydellisen ajopäivän majapaikan etsintä oli tosin mennä
kirjaimellisesti perseelleen. Etsiskelin Pracphua Khriri Khan
nimisesta nimihirviösta yösijaa ja 20-v poika mopollaan pysähtyi
kysymään mitä etsin. Hän lupasi tarjota ilmaisen majapaikan kotoaan.
Alusta asti ilmassa oli kireä tunnelma ja aavistelin, ettei pojalla
ole puhtaat jauhot pussissa. Suihkuun tuli samaan aikaan. Alkoi katsoa
pornoa, sillä aikaa, kun ruokailin. Nukkumaan tuli samaan sänkyyn.
Nukkumaan mennessä alkaneen ahdistelun ja yhteisymmarryksen puute
johtivat minun siirtymiseen paikalliseen hotelliin. Hän halusi seksiä, minä unta, joten parempi lähteä kuin jäädä. Kulttuurivaihto on kyllä
hyvä juttu, mutta hänen tarjoamansa versio ei kyllä ollut kovin
kiehtova.

Maata hallitsevat kaikkialla vihreiden eri sävyt, mutta tarkemmin
asiaa tarkastellen on Thaimaan metsien tila on onneton. 850 km olen
ajanut läpi lämpimän ja kostean tropiikin, mutta todellisia sademetsiä
ei ole matkalle osunut. Kumipuu, kookospalmu, riisipeltoviljelmät sekä
10-15 metrinen ryteikkö hallitsevat maisemaa. Ainoan tuulahduksen
paremmasta antavat jyrkkien vuorten rinteiden koskemattomat metsät
(erityisesti Krabilla), joita ihmiset eivät laiskuuttaan ole
hakanneet. 1970-luvulla Thaimaan maa-alasta 70 % oli metsien peitossa.
Tänään n. 23 %. 1990- luvun taitteessa Thaimaan hallitus kielsi puun
hakkuun totaallisesti ja tavoitteena on 50 %n ala vuonna 2050. Maassa
onkin perustettu kiitettävä määrä metsäpuistoja. Jotta tulevaisuus ei
näyttäisi näin ruusuiselta täytyy todeta, että puun hakkuun kielto on
kovalla vauhdilla lisännyt hakkuuta naapurimaissa Laosissa, Kambodzassa ja Myanmarissa. Tämä vain siksi, että olen aina ollut
huolissani maailmain "keuhkojen tilasta" ja heikkenemisen kerrannaisvaikutuksista.

Kolme päivää vietin backpackkereiden saarella Koh Pha Nangilla. Näin
sain kosketuksen backpackkereiden arkeen. Viiden tunnin lauttamatkan
aikanakin olisin pyöräillyt 100 km monta kokemusta rikkaampana. En oikein
pääse sisään backbackkereiden turvalliseen Lonely Planet konseptiin ja
teinkin periaate päätöksen ja myin opaskirjani, joka karttojen avulla
minut turvallisesti on opastanut halvimmalle hotellille. Tästä lähtien
pyöräilen niin pitkälle kuin huvittaa ja nukun teltassa tai missä lie, jos ei hotellia löydy. Backpakkerit kulkevat bussista, laivasta ja
hotellista toiseen paljolti muiden packpackkereiden seurassa, kun taas
minä vietän päiväni paikallisten kyläläisten joukossa. Onkin mukava
viikon välein nähdä myös länsimaisia packpackkkereita, joiden kanssa
keskustella muutenkin kuin käsimerkein.

Aika jatkaa matkaa, sillä minulla ei ole tarvetta levätä ja rentoutua, koska otan niin rennosti koti Suomessa. Koittakaapas minun konseptia.
Ottakaa kotona löysästi ja rennosti ja pitäkää muutaman viikon
rääkkäysloma kerran vuodessa. On taas mukava tulla kotiin ansaitulle
lepolomalle tuttuihin ja turvallisiin olosuhteisiin. Paljon helpompaa, kuin perinteinen 50 vko rääkkiä ja 2 viikkoa kovempaa rääkkiä (tai
ns.rentoutumista) ryypäten ja kiirehtien nähtävyydelta toiselle.

Pyöräilin lepopäivänä rennosti 20 km taivaallisissa maisemissa
vesiputouksia ja muita ihmeellisyyksiä katsastaen, kunnes edessäni avautuivat helvetinportit. Viisi peräkkäistä 200 -300 metrin 20-30 % (Kuparivuori 8-10 %) hirveää, suorastaan
raatelevaa seinänousua. Tasaiselle tarkoitetut välitykseni eivät
riittäneet alkuunkaan ja jouduin antamaan kaikki voimani, jotta sain
50 kiloisen fillarini ylös roudattua. Kaksi vuotta, kuusikuukautta ja
18 päivää oli kulunut viimekerrasta kun maksimiin pulssini nostin.
Kerrasta, joka johti yli kahden vuoden unettomuuteen. Sama seuraavana
päivänä takaisin satamaan. Hyvästi lepopäivät.

Päivä alkaa polttavan kuumasti Surathanin satamakaupunkin liikenteessä
puikkelehtien. Polttavan kuuma pilvettomalta taivaalta porottava
auringonpaiste johdattaaa minut läpi monotonisten viljelmien. Vihdoin
tie vaihtuu tutuksi kyliä halkovaksi pikkutieksi. Baarin
pitäjä heiluttaa ja pysäyttää minut tarjoten pepsin ja litran vettä.
Ei kestä kauaankaan, kun aurinkongon paiste muuttuu rankaksi monsuuni
sateeksi. Muutaman kymmenen kilometrin suihkun jälkeen taivas alkaa
valjeta samaan aikaan kun maisema vaihtuu Krabin jylhäksi kalkkikivivuoristoksi. Auringon lasku värjää kalkkikivivuoririvit muistuttamaan
Uuno Turhapuron hammasrivistöä, kun aurinko vaaka suorasti paistaa
pystysuorille seinille, värjäten metsät mustiksi ja niiden välistä
pilkottavat paljaat kalliot keltaisiksi. Kauaan en tätä majesteettista
maisemaa saanut ihastella, kun tropiikille tyypilliseen tapaan pimeä
nopeasti minut yllätti. Pimeän tultua autojen melun lähes lakattua
alkaa sademetsä elää omaa elämäänsä ja metsästä kantautuu korvia
huumaava sirkkojen sirinän, lintujen laulun...sekoittama pauhu.
Samanlainen pauhu alkaa käydä myös reisissäni, kun tuntien väsyttämät
jalat saavat ylämäkien johdosta sisäänsä piinaavia
maitohapposyöksyjä. Pystysuorat seinämät molemmin puolin tietä juuri
ja juuri erottuvat pimeaää taivasta vasten samalla, kun vaatimaton
otsalamppuni valaisee
tien päälle kaartuvat leveälatvaiset puut muistuttamaan tunnelia, jossa ainoana johdattajanani toimii himmeästi tiestä erottuva
valkoinen viiva. Ylä -ja alamäet tulevat pimeässä aina yllätyksenä
ellei auto satu samaan aikaan paikalle lisäämään tuskaani punaisten
takavalojen loitotessa yhä ylemmäs ja ylemmäs kohti horisonttia.
Kohteenani Krabilla, Ao Nangin rannalla oli Madventures poikien kovasti
hehkuttama Laughihg Gecko Bungalows. Löysin paikan mottoripyörämiehen
johdatuksella, mutta haikailemaniani seisovaa pöytää runsaine
antimineen ja raikuvia tervetulotoivotuksia en saanut. Tällainen oli
yksi hieman normaalia pidempi ajopäivä, 190 km 9.30 tuntia. Hyvin meni, mutta olivat jalatkin kuin tönkkösuolatut muikut pitkän veivaamisen
jälkeen. Toivotaan, että yllä oleva lainaus toimii minullakin.

Krabi kärsii yhä tapaninpäivän 2004 tsunamin tuhoista. Krabi ei ollut
pahimpia tuhoalueita ja infrastruktuuri on ok, mutta turistit ovat
kaikonneet ja siitä riippuvaiset ihmiset ovat taloudellisesti kovilla.
Melko hiljainen on Ao Nangin 2 viikon pakettimatkalaisille suunnattu
ranta-alue. Hinnat tuplaantuvat turistialueella, eikä omatoimi kokkaaja löydä
kirveelläkään tuoreita eineksia. Kidutusta normaalisti monta kiloa
rehuja päivässä pureskelevalle kanille. Onneksi Nui ja Patricia
tarjoavat hellää huolenpitoa vaatimattomassa bambubungalowi miljoossa
keskellä hajuttomia ja mauttomia "kovan rahan" ravintoloita ja
hotelleja.

Vaikka 400 km thaimaasta onkin vielä koluamatta, uskallan jo tehdä
yhteenvedon matkani ensimmäisesta valtiosta. Thaimaa on kehittynyt
kehitysmaa ja sijoittuu UNPD:n (?) inhimillisenkehityksen vertailussa
maailman maiden joukossa keskikastiin. Köyhyys ei ole mitenkaan
silmiinpistävä ongelma, mutta toisaalta vapautta tuovaa vaurauttakaan ei ole
liiaksi, joten elämä pyorii päivittäisten yksinkertaisten toimien
parissa. Ihmiset elävät kuin herrankukkarossa näilla vihreillä, hedelmällisillä ja aurinkoisilla mailla (kuivassa koilisessa asiat
tosin toisin). Makeimmat tarinat syntyvät haasteista ja
vastoinkäymisistä, joita Thaimaasta on vaikea repiä. En oikein osaa
perus kliseihin paljoa lisätä: Thai-hymy ,buddhalaisuus ,tuhannet
temppelit ,monimuotoinen vehreä luonto ,aurinko ,rannat , tulinen
ruoka , Thai-hymy....oho kierros oli jo täynnä. Pyöräilijälle
varmasti maailman helpoimpia maita. Tiet tasaisia ja sileitä kuin
keilarata, ruokaa ja juomaa tyrkytetään vähintään kilometrin välein ja
alle 5 e hotelli loytyy joka kylästä. Hyvä paikka kohottaa huonoa
kuntoa, mutta ei näin helppoon matkaamiseen motivaatiota loputtomasti
löytyisi.

Koska seinänousut Koh Pha nangilla pilasivat lepoloman vietän sitä nyt
muutaman päivän Krabilla. Sitten suuntaan nokkani kohti Malesiaa.
Palataan asiaan Singaporessa.

Kiitokset Billille New Yorkista ,joka tarjosi minulle valtavan ja
maittavan kala-aterian !

Ja Suomen Postille, josta tupsahti 300 e odottamaton palkka, joten
saatte nauttia poissaolostani ainakin puolitoista lisäkuukautta !



MALESIA   NUMEROINA (  Penang 17 lokakuu )


Helo ! 
Itsenäisyys:      Itsenäistyi Britannian alaisuudesta  1957
Sijainti:             Malakan niemimaan loppuosa Thaimaasta etelään
sekä kolmasosa
                  Borneon saaresta.
Koordinaatit:      2 30 N, 112 30 E  maantieteelissa keskipisteessa
Hallitusmuoto:   konstitutionaalinen monarkia
Pinta-ala:          330.000 km2   (Suomi 338.000 km2)
Pääkaupunki:    Kuala Lumpur  (1.7 milj.as)

Asukasluku:      24 milj
Keski-ikä:          24 v
Vaestonkasvu:  1.8 %
Odott.elinikä:    72 v (Naiset 75 miehet 70 )
AIDS/HIV:        0.4 %
Etniset ryhmät: Malayjit 50 % ,Kiinalaiset 24 ,Bumibuterat
11,Intialaiset 7. muut 8
Uskonto:          islam ,buddhalaisuus ,hindulaisuus ,sikhiläisyys ,kristinusko
                 ,shamanismi
Kielet:             en jaksa kirjoittaa kaikkia
Lukutaito:        89 %

BKT/as           9700 $   ( Suomi 29000 $)
BKT kasvu:     7.1 %
Toimialajakauma:   maanviljely 7 % ,teollisuus 34 % ,palvelut 59 %
Työttömyys:   3 %    (Suomi 8.5 %)

Maantiet:        51000 päällystettyjä ja 14000 päällystämättömiä.

Numerot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Näin pyöräilijälle.

BKT tropiikissa sijaitsevalle maalle hyvä lähes 10 000 $ eli löytyy
länsimaisen elämäntavan kruununjalokivia supermarketteja. Ei tarvitse
tuhlata aikaa etsien riisi, pähkinä, maito, rehu ja kala kauppoja
erikseen vaan saa tarvitsemansa einekset raikkaan ilmastoidusta
Tescosta tai 7elevenista. Korkea elinikä viittaa myos ravinnon ja
ruuan riittävään saatavuuteen ja todennäköisesti laadukkaan sellaisen.
70 % teistä päällystettyjä, joten odotettavissa vähän rengasrikoista
johtuvia hermoromahduksia. Palvelun pitäisi pelata sen kattaessa 60 %
Bkt:sta ja onneksi vielä melko halvalla (BKT 30 % Suomen vastaavasta).
24 miljoonaa asukasta Suomen kokoisella alueella, joten ei pitäisi
olla ahdasta autojen ja moottoripyörien välissä. Tosin alhainen
keski-ikä ja reippaanlainen väestönkasvu yhdistettynä vaudikkaaseen 7
% talouskasvuun tietää teille, jotka minä innostan pyörämatkailemaan
hieman antaampia oltavia tulevina vuosina.

Malesia sijaitsee kahden mahtivaltion Intian ja Kiinan merireitin
varrelta, joten houkutteleva kauppapaikka on aikojen saatossa
valloittajia kiinnostanut. Myanmarilaiset, indonesialaiset, portugalilaiset, hollantilaiset, brittiläiset ja japanilaiset ovat
vuorollaan aluetta hallinnut/riistänyt. Joten Thaimaan kaltaisessa
herrankukkarossa eivät todellakaan ole eläneet ja vastaanotto
tällaisen historiallisen ryöpytyksen jälkeen ei ole minullakaan yhtä
avoimen riehakasta (ensimmäiset kilometrit tämän myös heti todistivat).
Ihan hyvä niin. Viimeinen japanilaisten valloitus yritys loppui
lyhyeen amerikkalaisten pudottaessa atomipommin Hiroshimaan ja
japanilaiset lähtivät Malesiastakin maitojunalla kohti kotia. Siitä
asti maa on kehittynyt ilman ulkopuolisten "ystävällistä apua". Tosin
runsas etnisyys aiheuttaa kärhämää eri etnistenryhmien välillä, joskin
pääasiassa vain henkistä. Hyvänä esimerkkinä työpaikka ilmoitukset, joissa usein lukee: "ei kiinalaisille", "vain malayjille".....

Poden 1600 km 17 ajopäivässä aiheuttamaa krapulaa täällä Penangin
vilkkaalla ja värikkäällä saarella . Viime kerrralla kovan
harjoitusjakson jälkeen palautuminen kesti yli kaksi vuotta ,mutta
toivottavasti tällä kertaa kankkunen helpottaisi alle kahdessa
viikossa. Millään kun ei jaksaisi niin pitkään paikallaan olla kuin
ihmiskehon byrokratia vaatii. Olisiko kellään varastossa epoa, kasvuhormonia, steroideja, thg:tä tai jotain muuta tehokkaampaa
rohtoa kuin lepo. Ottakaa välittömästi yhteyttä, jos näitä löytyy. Tai
ei sittenkaan olen vielä liian nuori kuolemaan ja haluaisin teillekin
kertoa vielä ainakin muutamasta lisämaasta. Malesiassa ja Singaporessa
kun kuolemantuomio tällaisista kehon kohennus lääkkeista saattaa
rapsahtaa. Toivottavasti lepo auttaa myos aivojen tiedonkäsittely
kykyyn positiivisesti ja keksin jotain kirjoitettavaa viimeistään
Singaporesta. Pariin viikkoon kun aivot eivät ole uusia ideoita
tuottaneet. Niin kuin sanottua helpot oltavat eivat aivojakaan
kannusta ponnistelemaan.

Nyt ei voi kuin odottaa ja toivoa, että kahden ja puolen vuoden
takainen homma ei toistu. Jos toistuu saatte nahdä minut hyvinkin pian
taas harman synkässä talvessa. Jos taas ei toistu olen taas valmis
ottamaan suurempia riskejä ja nopeuttamaan matkantekoa. Riski se on
joka kannattaa ! (tai kaataa )

Selamat jalan !

----
.
MALESIA ( Kuala Lumpur 4 marraskuu )

Helo !   

"Yhtään englannin sanaa en puhu, suomella on perkele pärjättävä"
-Seppo Räty ennen Atlanta 1996 olympialaisia

Seppo on pikkupojasta asti ollut idolini, mutta nyt ainakin tässä
asiassa ennen niin yhtäläiset keihäidemme lentoradat ovat eronneet.
Minä todellinen englanninkielen luuseri olen lukenut kokonaista kaksi
kirjaa sekä käynyt läpi maailmaa parantavia keskusteluja ENGLANNIKSI !

Aloitetaan tällä(kin) kertaa itsekeskeisestä tilityksestä. Kuten
matkalle lahtiessä saattoi arvata ei matka ole alkanut ruusuilla
tanssien. Kroppa kun ei enää ole yhtä vahva ja viriili kuin
20-vuotiaana. Yli kahden vuoden unettomuus on pienen viipaleen kuntoa
leikannut ennen niin kestävästa kehosta. Siihen vielä päälle joka
iltainen kamppailu unettomuutta vastaan ja valitettavasti joinakin
öinä sen edessä taipuminen tekevät matkanteosta hidasta. Helpostihan
sitä pystyy 200 km matkan ajamaan, mutta palautumiseen menee
moninkertainen aika entisiin "hyviin aikoihin" verrattuna. Alkumatkan
otin kaikki tai ei mitään asenteella ja kolme viikkoa on nyt
kalavelkoja jaloille maksettu ja korot ovat huomattavaati korkeammat
kuin täman hetkiset euriborit.

Hyvä näin, sillä eivät nämä kaksi ensimmäistä helppoa maata juuri
muuta pään vaivaa olisivatkaan tarjonneet. Teille arvoisille lukijoille
olen kertonut vain määränpääkseni "jonnekin". Todellisuudessa
mielessäni on selvä tähtäin ja kaikkeni tällä hetkellä ponnistelen sen
saavuttamiseksi. Pyöräily ja sen tavoitteen saavuttaminen on ykkös
tehtävä ja kaikki muu "eksoottisen" ja uuden näkeminen ja kokeminen
tulevat missioni ohessa. Määränpääni on pieni, suht syrjäinen kaupunki, joka monen mutkan takana Kaakkois-Aasian ulkopuolella. Koska en itse
vielä usko, että minulla on kapasiteettia polkupyörällä sinne ajaa en
halua suunnitelmiani julkistaa. Olen päättänyt, että julkistan sen, jos tiedän että olen unettomuuteni kukistanut tai viimeistään Alice
Springsin pikkukaupungissa keskellä Australian kuumaa aavikkoa, koska
jos sinne pääsen tiedän, että kaupungin saavuttaminen on mahdollista, ehkä.

Heti rajan ylitettyäni huomasin, että uuteen maahan ollaan saavuttu.
Mikä parasta Malesia toivotti tervetulleeksi kyltillä Alor Star 46 km.
Karttani kun kertoi matkaa olevan 80 km ja väsyneillä jaloilla tunne
oli kuin lapsena, toivotun joululahjan ilmestyessä lahjapaperin
kätköistä. Parinkymmenen vuoden teollistumisen aikana Malesian
rajojen sisäpuolelle on kasautunut mukavasti kahisevaa ja he myös
kasautumisen haluavat ulospäin viestittää. Heti rajalla Thaimaan
tienvarsien roskakasat vaihtuivat Malesian kukkaistutuksiin ja
betonisiin ojituksiin. Todellakin panostettu "ei välttämättömään
infrastruktuuriin", sillä moottoritielläkin "kilometrikylttejä" oli
sadanmetrin välein (21.1 ,21.2 ,21.3 ,21.4,.....134.6...jne. nerokasta
! ). Kuala Lumpurissa kaiken voi nostaa potenssiin kaksi. On maailman
korkeimmat rakennukset (Petronas), Kaakkois-Aasian suurin kauppakeskus
ja formulakisat. Kaikki nämä hienoudet, joilla yritetään pönkittää
Malesian mainetta Kaakkois-Asaian veturina tekevät kaupungista vain
yhden länsimaistuneen, kiireisen ja kolkon suurkaupunkin muiden
joukossa. Kaiken takana on Malesian vahvatahtoinen pääministeri
Mahathir Mohamad.

Täällä Malesiassa saa kaikessa rauhassa ajella ilman jatkuvia hello !
huutoja. Se kertoo omaa kieltään, miten monikulttuurisuus ja monien
valloittajien alaisuudessa eläminen vaikuttaa kansan mentaliteettiin.
Malesiasta puuttuu jotakin. Kulttuurien kirjosta johtuen Malesialla ei
ole varsinaista kansallista identiteettiä vaan etniset ryhmät
muodostavat omia kulttuuripiirejään, jotka sulavasti keskenään
sekoittuvat. Ehkä identiteetin puuttuminen (ja pääministerin
propaganda) onkin syy malesialaisissa vallitsevaan kulutushysteriaan
ja lännen palvontaan. Hiemankin suuremmassa kaupungissa on
mammuttimainen "länsikaupoilla" sisustettu ostoskeskus, jossa
väenpaljous päättömästi ryntäilee turhuuksista toisille.

Kaiken parinkymmenen vuoden aikana kertyneen varallisuuden Malesia
tuntuu käyttäneen länsimaiden yhteiskunnan kopiointiin, mutta tämähän
se pääministerin tavoitekin on ollut. Mikä oiva tilaisuus
Malesiallakin olisi ollut oppia länsimaiden virheistä ja pysähtyä
hetkeksi miettimään millaisissa kaupungeissa ihmiset todella
viihtyisivät. Mutta kiireessähän ne kusipäiset kakarat syntyvät.
Pätee kyllä Kuala Lumpuriin. Tälläisissä paikoissa tulee väkisinkin
miettineeksi mitähän se kehitys todellisuudessa on. Nämä kaupungit
ovat ainakin suunniteltu arsyttämään ihmisen mielihyvähormoneja,
tarjoten loppumattomia vauhti, valo, ääni ja makuelämyksiä. Mukava
varmasti pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen mennä sekoittamaan
pönttöa yhä lisää kaupungin vilskeeseen. Harmi vain, että näistä
ärsykkeistä syntyy riippuvuus. Mutta, sehän lisää taas kulutusta ja
BKT:tä lisäävä kulutushysterian kehä on pääministerin mieliksi valmis.
Niin ja haudassahan sitä ehtii rauhoittumaan ja ajattelemaan !

Malesiassa olen pääsiassa lepäillyt, neljä päivää Penangilla, kymmenen
Cameron Hihglandin viileässä vuoristoilmastossa ja nyt muutaman päivän
täällä Kuala Lumpurissa. Viime viestin jälkeen ajenut alle 500 km.
Päänvaivaa ja odotusta aiheuttaa 2 kk viisumin saaminen Indonesiaan.
Sitä en KL:stä saa, joten pitää palata Penangin konsulaattiin, joka on
suljettu muslimien loman takia viikon tai kaksi. Mielestäni
globalisaation olisi aika ujuttaa vapauttavat lonkeronsa myös
turistiviisumi asioihin.

Seuraavaksi olisi edessä Indonesian halki ajo. Monet ovat varoitelleet
alueen vaarallisuudesta. Vähääkään heidän varoitteluja väheksymättä
ovat ne vain lisänneet Indonesia intoani. Eli odotettavissa on
ihmisapinoita, pahoja ihmisiä, terroristeja, kiihkomuslimeja, viidakon petoja, trooppisia tauteja, sateita, hirveä liikenne ,
karmeat tiet, mutta toisaalta rikas flora ja fauna, koskemattomia vidakkoja, mahtavia tulivuoria, pieniä kalastaja kyliä, hiekkarantoja,
kirkasvetisiä kraatterijarviä, vihreitä riisipengereitä ja halpaa
majoitusta/ruokaa. Hankaluutensa matkantekoon aiheuttaa 60 päivän
viisumi, jonka aikana tulisi veivata n.3500 km Indonesian vuoristoisia
teitä.

Kiitokset suomalaiselle tietotekniikan insinöörille ,joka minut
lukijoiden iloksi opetti löytämään ääkkoset !

Ja muslimien lomaviikolle, joka joka pakottaa minut lisälevolle ennen
raskasta Indonesiaa !