Eurooppa 2

Uusi uljas pyöräni, Felt Q920.

Eurooppa 2  (Naantali 6 marraskuu 2007)

Jos haluat kommentoida, tapahtuu se nykyisin oikea sivupalkin "kommentoi" kohdassa. FLICKR :ssä muutama uusi kuva Euroopasta.

"I feel I know much less about my own continent than I do Asia, but the sense of history and development in Europe is mind blowing." – Rob Lillwall

"Tunnen tietäväni vähemmän omasta maanosastani kuin Aasiasta, mutta Euroopan historia ja kehitys on mieltä räjäyttävää."

-----

Viime kerrasta kun kirjoitin onkin jo aikaa. Kirjoitustauolle haluaisin antaa syyksi kauniita selittelyjä, mutta todellinen syy on laiskuuteni. En jaksa nytkään pitkään kirjoittaa, koska olen laiska.

Jatkoin Raffaelin luota matkaa Muncheniin, jossa lumilautailija-valokuvaaja Sami ystävällisesti minut majoitti. Myös Mario löysi tiensä Muncheniin ja vaihdoimme kuulumiset. Valitettavasti Mario suuntasi länteen ja minä pohjoiseen kohti Serbiasta ja Turkista tuttujen Berniä ja Schmalzia. Onneksi heidän luo oli vain kahden päivän matka.

Ostin Eicstätissä kahden päivän ruuat, kun ajattelin ettei Bernillä ja Scmalzilla ole muuta ravintoa kuin kaljaa ja makkaraa. Seuversholz kylä pahanen oli tuulisten peltojen saartama, Asterixin gallialaista kylää muistuttava ympyränmuotoinen 400 asukkaan maalaisyhteisö. Asterixin ja Obelixin tapaan pojat olivat hieman juhlineet ulkomaanmatkan jälkeen ja olut oli virrannut kotiinpaluun jälkeen viiden viikon ajan joka päivä, mutta villisian oli korvannut Bayerilainen makkara ja Schmalz olikin saanut kehitettyä mahansa Obelixmaisiin mittoihin. Toisen päivän iltana vierailimme Bernin rakentamalla nuorisokerholla, hieman koirankoppi suuremmalla parakilla. Menossa oli tavallinen tiistai-ilta. 16-21 vuotiaat nuoret polttivat ja joivat itsensä iloiseen olotilaan ja kaikilla oli hauskaa. Suomalaiset hyvin maailmalla tiedossa olevat juomatavat saivat Bayernin olutkulttuurin sydänmailla kolauksen, minun tyydyttyä vain yhteen hörppyyn heidän kiertävästä kolmen litran tuopistaan. Seuraavaksi polkasin muutamassa päivässä Marion kotiin, Itä-Saksan Eisenbergiin.

Michael Jacksonia Itä-Saksassa

Hiljaisen, lähes aution Eisenbergin kadulla käveli vain muutama vanhus lauantai-iltapäivän ostoksilla. Kolkolla kadulla suuren kivitalon portista astui esiin viiksekäs ja iloinen mies, joka kätteli minua voimakkaasti ja saattoi sydämellisellä vieraanvaraisuudellaan minut kiviaidan sisäpuolelle. Marion isä Manfred esitteli minut muulle perheelle ja he kaikki iloitsivat, että joku pyöräilijä sentään saapui taloon, sillä he ovat odottaneet Marion kotiinpalua viimeiset kolme vuotta. Sain Marion lähes neljä vuotta matkamiestä takaisin odottaneen huoneen itselleni.

Eisenbergin iltapäivän autiot kadut olivat tyyntä myrskyn edellä, sillä myöhemmin illalla lähdimme Marion jo Istanbulissa tapaamieni ystävien kanssa kaupungin vuotuisille musiikkifestivaaleille. Kiersimme kaupungin kaikki itä-saksalaiset, kiinalaiset ja kreikkalaiset ravintolat alkuillasta ja niissä tarjotut paukut toivat pyöräilijän reisiin mukavasti lisävirtaa, vaikka takana olikin jo pitkä polkemispäivä. Tosin, saattoi energisyyteni vaikuttaa juomani vesikin, sillä join 1.5 litraa Steven tarjoamaa vettä, jonka Torsten kertoi olleen juhlimiseen tehoa tuovaa kofeiinia ynnä muita piristeitä sisältävää menovettä. Samapa tuo mistä se energia kumpusi, pojat olivat kumminkin hyvin otettuja Michael Jackson tanssiesityksestäni. Harmi vain etten ole treenannut spagaattia kahteen vuoteen. Eisenbergistä jatkoin matkaa revähtäneillä takareisillä, joiden kolotusta ei yhtään auttanut kolme päivää jatkunut vesisade matkallani Rostockiin.

Eläintarhan uusi asukas

Sateiden vuoksi nukuin matkalla Eisenbergistä Rosctockiin kaksi yötä bussipysäkillä ja yhden yön eläintarhan ulkoilmaravintolan tyhjässä keittiössä. Kätkeydyin keittiön taakse niin taitavasti, ettei kukaan ennen aamuisia eläintenruokkijoita huomannut eläintarhaan tupsahtanutta uutta asukasta. Ruokaa en heiltä saanut.

Todistaakseni laiskuuttomuuteni itselleni, poljin kahtena päivänä ennen Rostockia yhteensä 320 kilometriä. Rostockista otin lautan Helsinkiin, koska olen laiska. Nukuin lautan kannella hyytävässä tuulessa, koska en raskinnut maksaa ylinmääräistä hytistä, sillä eihän laiskoilla ole rahaa. Onneksi olin palaamassa sosiaalisen Suomeen, jossa köyhiä ja laiskojakaan ei jätetä heitteille. Suomalaiset rekkamiehet tarjosivat minulle aamiais- ja illalliskupongit. Saapuessani aamuvarhain Helsingin satamaan, tajusin suomalaisten todellakin olevan hulluja. Missään muussa maassa ihmiset eivät juokse pimeän, kylmän ja tihkusateisen kaupungin kujilla aamulla kello kuusi. Vai onko se sitä suomalaista sísua ?

No miltä kotiinpaluni tuntui ? Tunteet eivät siinä sataman kylmyydessä päässeet roihuamaan. Onneksi Suomi on sosiaalinen valtio, jossa kansainvälistä matkamiestäkään ei jätetä paleltumaan kadulle. Kalliossa minulle ovensa avasi Malesia-Mikko, jonka lattialla majailin viikon, kunnes isäni haki minut autolla kotiin Naantaliin, koska olen laiska polkemaan.

Oma koti mullan kallis

Hienot ystävät ja sukulaiset, sekä materiaalinen hyvinvointi tekevät elämästäni helppoa ja olostani turvallista täällä kotona. Niin laiska en kuitenkaan ole että jäisin Suomeen, vaan lennän Afrikkaan kahdeskymmeneskolmaspäivämarraskuuta. Kairosta poljen Kapkaupunkiin 12 000 kilometrin päähän. Aikaa varaan yli puolitoista vuotta, sillä luulen laiskuuteni vain kasvavan iän karttuessa. Onneksi ensimmäisenä vuonna kanssani polkee isäni ja jos minua oikein laiskottaa voin laittaa isäni takatarakalle lastenistuimen.
--------

Kiitos kaikille matkalla minua auttaneille, seuraa antaneille ja minulle hymyilleille ihmisille. Erityisesti Samille, Mariolle, Bernille, Schmalzille, Torstenille, Manfredille, Stevelle, Karinalle ja Mikolle !

Ja pahoittelut kaikille kenen luona en halustani huolimatta ehtinyt/ehdi vierailla. Kuusi viikkoa järjestelyt huomioon ottaen on lyhyt aika. Toivottavasti oli riittävä tekosyy laiskuudelleni !
-------
Jukka