Eurooppa 2
Uusi
uljas pyöräni, Felt Q920.
Eurooppa 2 (Naantali 6 marraskuu 2007)
Jos haluat kommentoida, tapahtuu se nykyisin oikea sivupalkin "kommentoi" kohdassa. FLICKR :ssä muutama uusi kuva Euroopasta.
"I feel I know much less about my own continent than I do Asia, but the sense of history and development in Europe is mind blowing." – Rob Lillwall
"Tunnen tietäväni vähemmän omasta maanosastani kuin Aasiasta, mutta Euroopan historia ja kehitys on mieltä räjäyttävää."
-----
Viime kerrasta kun kirjoitin onkin jo aikaa. Kirjoitustauolle haluaisin antaa syyksi kauniita selittelyjä, mutta todellinen syy on laiskuuteni. En jaksa nytkään pitkään kirjoittaa, koska olen laiska.
Jatkoin
Raffaelin luota matkaa Muncheniin, jossa lumilautailija-valokuvaaja
Sami ystävällisesti minut majoitti. Myös Mario löysi tiensä
Muncheniin ja vaihdoimme kuulumiset. Valitettavasti Mario suuntasi
länteen ja minä pohjoiseen kohti Serbiasta ja Turkista tuttujen
Berniä ja Schmalzia. Onneksi heidän luo oli vain kahden päivän
matka.
Ostin
Eicstätissä kahden päivän ruuat, kun ajattelin ettei Bernillä ja
Scmalzilla ole muuta ravintoa kuin kaljaa ja makkaraa. Seuversholz
kylä pahanen oli tuulisten peltojen saartama, Asterixin gallialaista
kylää muistuttava ympyränmuotoinen 400 asukkaan maalaisyhteisö.
Asterixin ja Obelixin tapaan pojat olivat hieman juhlineet
ulkomaanmatkan jälkeen ja olut oli virrannut kotiinpaluun jälkeen
viiden viikon ajan joka päivä, mutta villisian oli korvannut
Bayerilainen makkara ja Schmalz olikin saanut kehitettyä mahansa
Obelixmaisiin mittoihin. Toisen päivän iltana vierailimme Bernin
rakentamalla nuorisokerholla, hieman koirankoppi suuremmalla
parakilla. Menossa oli tavallinen tiistai-ilta. 16-21 vuotiaat nuoret
polttivat ja joivat itsensä iloiseen olotilaan ja kaikilla oli
hauskaa. Suomalaiset hyvin maailmalla tiedossa olevat juomatavat
saivat Bayernin olutkulttuurin sydänmailla kolauksen, minun
tyydyttyä vain yhteen hörppyyn heidän kiertävästä kolmen litran
tuopistaan. Seuraavaksi polkasin muutamassa päivässä Marion
kotiin, Itä-Saksan Eisenbergiin.
Michael Jacksonia
Itä-Saksassa
Hiljaisen,
lähes aution Eisenbergin kadulla käveli vain muutama vanhus
lauantai-iltapäivän ostoksilla. Kolkolla kadulla suuren kivitalon
portista astui esiin viiksekäs ja iloinen mies, joka kätteli minua
voimakkaasti ja saattoi sydämellisellä vieraanvaraisuudellaan minut
kiviaidan sisäpuolelle. Marion isä Manfred esitteli minut muulle
perheelle ja he kaikki iloitsivat, että joku pyöräilijä sentään
saapui taloon, sillä he ovat odottaneet Marion kotiinpalua viimeiset
kolme vuotta. Sain Marion lähes neljä vuotta matkamiestä takaisin
odottaneen huoneen itselleni.
Eisenbergin iltapäivän autiot
kadut olivat tyyntä myrskyn edellä, sillä myöhemmin illalla
lähdimme Marion jo Istanbulissa tapaamieni ystävien kanssa
kaupungin vuotuisille musiikkifestivaaleille. Kiersimme kaupungin
kaikki itä-saksalaiset, kiinalaiset ja kreikkalaiset ravintolat
alkuillasta ja niissä tarjotut paukut toivat pyöräilijän reisiin
mukavasti lisävirtaa, vaikka takana olikin jo pitkä polkemispäivä.
Tosin, saattoi energisyyteni vaikuttaa juomani vesikin, sillä join
1.5 litraa Steven tarjoamaa vettä, jonka Torsten kertoi olleen
juhlimiseen tehoa tuovaa kofeiinia ynnä muita piristeitä sisältävää
menovettä. Samapa tuo mistä se energia kumpusi, pojat olivat
kumminkin hyvin otettuja Michael Jackson tanssiesityksestäni. Harmi
vain etten ole treenannut spagaattia kahteen vuoteen. Eisenbergistä
jatkoin matkaa revähtäneillä takareisillä, joiden kolotusta ei
yhtään auttanut kolme päivää jatkunut vesisade matkallani
Rostockiin.
Eläintarhan uusi asukas
Sateiden
vuoksi nukuin matkalla Eisenbergistä Rosctockiin kaksi yötä
bussipysäkillä ja yhden yön eläintarhan ulkoilmaravintolan
tyhjässä keittiössä. Kätkeydyin keittiön taakse niin
taitavasti, ettei kukaan ennen aamuisia eläintenruokkijoita
huomannut eläintarhaan tupsahtanutta uutta asukasta. Ruokaa en
heiltä saanut.
Todistaakseni
laiskuuttomuuteni itselleni, poljin kahtena päivänä ennen
Rostockia yhteensä 320 kilometriä. Rostockista otin lautan
Helsinkiin, koska olen laiska. Nukuin lautan kannella hyytävässä
tuulessa, koska en raskinnut maksaa ylinmääräistä hytistä, sillä
eihän laiskoilla ole rahaa. Onneksi olin palaamassa sosiaalisen
Suomeen, jossa köyhiä ja laiskojakaan ei jätetä heitteille.
Suomalaiset rekkamiehet tarjosivat minulle aamiais- ja
illalliskupongit. Saapuessani aamuvarhain Helsingin satamaan, tajusin
suomalaisten todellakin olevan hulluja. Missään muussa maassa
ihmiset eivät juokse pimeän, kylmän ja tihkusateisen kaupungin
kujilla aamulla kello kuusi. Vai onko se sitä suomalaista sísua ?
No miltä kotiinpaluni tuntui ? Tunteet eivät siinä sataman
kylmyydessä päässeet roihuamaan. Onneksi Suomi on sosiaalinen
valtio, jossa kansainvälistä matkamiestäkään ei jätetä
paleltumaan kadulle. Kalliossa minulle ovensa avasi Malesia-Mikko,
jonka lattialla majailin viikon, kunnes isäni haki minut autolla
kotiin Naantaliin, koska olen laiska polkemaan.
Oma koti
mullan kallis
Hienot ystävät ja sukulaiset, sekä
materiaalinen hyvinvointi tekevät elämästäni helppoa ja olostani
turvallista täällä kotona. Niin laiska en kuitenkaan ole että
jäisin Suomeen, vaan lennän Afrikkaan
kahdeskymmeneskolmaspäivämarraskuuta. Kairosta poljen Kapkaupunkiin
12 000 kilometrin päähän. Aikaa varaan yli puolitoista vuotta,
sillä luulen laiskuuteni vain kasvavan iän karttuessa. Onneksi
ensimmäisenä vuonna kanssani polkee isäni ja jos minua oikein
laiskottaa voin laittaa isäni takatarakalle lastenistuimen.
--------
Kiitos kaikille matkalla minua auttaneille,
seuraa antaneille ja minulle hymyilleille ihmisille. Erityisesti
Samille, Mariolle, Bernille, Schmalzille, Torstenille, Manfredille,
Stevelle, Karinalle ja Mikolle !
Ja pahoittelut kaikille
kenen luona en halustani huolimatta ehtinyt/ehdi vierailla. Kuusi
viikkoa järjestelyt huomioon ottaen on lyhyt aika. Toivottavasti oli
riittävä tekosyy laiskuudelleni !
-------
Jukka




