Sudan raportit

Sudan ja Etiopia ( Bahir Dar 21 huhtikuu 2008)

KUVAMESTARI:n tarjoamia kuvia Sudanista FLICKR:ssa.

Sudan ja Etiopia (21 huhtikuu 2008)

--------

Egyptistä lähtöä edeltävä yö oli tuskainen. Edelliset päivät olivat kiireisiä ja työntäytteisiä ja olin nukkunut edelliset yöt jälleen heikosti. Aivoni kävivät yön pitkinä tunteina kovilla kierroksilla, etsiessäni vastausta kysymykseen:  onko viisasta jatkaa lainkaan etelään, vai olisiko parempi lähteä aamulla pohjoiseen kohti kotia ? Päätin, että jos en nuku lainkaan sinä yönä, lähden kotiin tervehtymään.

Kahden tunnin yöunieni jälkeen pakkasimme laukut ja polkaisimme Aswanin satamaan ja Nasser-järven halki Sudaniin seilaavaan lauttaan.

Afrikkalaiseen tyyliin viikottainen lautta ahdattiin käsin, miesten pakattua kannet pullolleen halpaa kiinalaista elektroniikkaa ja egyptiläisiä elintarvikkeita. Käsin ahtaaminen on tietysti hidasta ja matkustajatkin valuivat laivaan kovin verkkaisesti. Kymmenen tunnin satamassa odottelun jälkeen laiva kuitenkin lähti laiturista täsmällisesti aikataulun mukaan, perjantaina.

24 tunnin erittäin mukavan lauttamatkan aikana Aswanin vihreät bulevardit muuttuivat Wadi Halfan pölyyn ja hiekkaan. Hotellimme vastaanoton pöydällä ollut New Yorkin paksu kaupunkiopas ei olisi voinut virheellisempään paikkaan eksyä, sillä Wadi Halfa on maailmanlopun oloinen kylä keskellä ei mitään. Syrjäinen ja karu sijainti kuitenkin säteili ainutlaatuisen uneliasta charmia. Aswanin ja Luxorin turistisähläyksen ja melun korvasivat täydellinen hiljaisuus ja sudanilaisten rauhallisen ystävälliset eleet. Kiihkeää menoa Wadi Halfassa oli ainoastaan keskellä aavikkoa sijaisevalla jalkapallokentällä, jonka pölyssä monenikäiset, mitä erilaisimmilla kengillä pelaajat pojat näyttivät kaikki tekevänsä parhaansa vastustajan kukistamiseksi. Kenties syy pelin kohtalaiseen sekavuuteen oli se, että molemmissa joukkueissa näytti pelaavan pelipaitojen mukaan monia Ronaldinhoja ja Ronaldoja, mutta ketään ei haitannut jos punapaitainen Ronaldo syötti harhaan sinipaitaiselle Ronaldolle, sillä pääasia että kaikilla oli hauskaa.

Mielenkiintoa iloiseen peliin lisäsi seikka, että huhujen mukaan jalkapallo olisi kielletty laji Sudanissa. Taannoisessa parin vuoden takaisessa Sudanin mestaruusliigan kamppailussa katsomossa istuneen presidentin suosikki joukkue kärsi tappion, josta nousseen kärhämän tuoksinnassa vastapuolen kannattajat mukiloivat myös presidentin. Istuvan presidentin mieli pillastui kyseisestä välikohtauksesta ja seuraavana päivänä hän julisti jalkapallon kielletyksi koko Sudanissa. Ei olekaan siis ihme, että jostain syystä kuitenkin koottu Sudanin maajoukkue ei tehnyt Afrikan tämän vuoden Afrikan mestaruuskisoissa maalin maalia ja jäi siten kisojen pahnan pohjimmaiseksi.

Nubian hiekassa

Fakta, että Wadi Halfa todellakin sijaitsee keskellä ei mitään tarkoitti sitä, että meillä oli edessä 500 kilometrin taival Niilin läheisyydessä olevassa Nubian maakunnassa, jonne ei ole koskaan rakennettu tietä. Tai niin ainakin luulimme.

Yllätykseksemme 1900-luku osottautui kuitenkin saapuneeksi myös Wadi Halfaan ja ensimmäiset 50 kilometriä aavikolla pyöräilimme upouudella asvaltoidulla tiellä. Paluu oikealle vuosituhannelle oli odotetun pomppuinen ja pölyinen, jyskytettyämme seuraavat 150 kilometriä kivisellä ja mäkisellä aavikolla kulkeneella tiellä, tai paremminkin autonrenkaiden muovamalla reitillä.

Kahden päivän polkemisen jälkeen loivan  mäen päältä avautui upea näkymä alas Akash kylän laaksoon, jonka vihreys ja suuret kivitalot kertoivat kieltään Niilin läheisyydestä. Köyhän kylän kaupasta ei löytynyt mitään, jota Ortlieb-ruokavarastossamme ei ollut ja jätimme pihalla olleet nuhruiset appelsiinitkin( 3 euroa/kilo) niitä myyvien lapsien harmiksi. Olimme jäädä kaupan sivurakennukseen yöksi, mutta tuhannet kärpäset ja kaikkialle tunkeutuva pöly ajoi meidät raikkaammalle lepopaikalle. Pikkupojat johdattivat meidät aasillaan Niilin rannalle halki viljelysmaiden ja niittyjen. Taatelipalmut, hiekkaranta, vilvoittava tuuli ja Niilin liplatus antoivat toivottua kontrastia kaupan tunkkaiselle kopille.

Akashista tie taittoi takaisin mustalle laavakiviaavikolle. Iltapäivällä saavuimme takaisin Nilin rannalle ja Nubian viljavalle sydänmaalle, jossa tie mutkitteli kylästä kylään.

Kylien talot olivat massiivisia pehmeän muotoisia taideteoksia, joiden väri ja muoto muuttuivat joka kylässä. Egyptin rääsyisten puolivalmiiksi mahdollisimman halvalla rakennettujen huteroiden talojen maailmasta siirtyminen hyvällä maulla suunniteltujen, vaivalla hoidettujen ja perinteitä ylläpitävien rakennusten ympäristöön oli ilo silmille. Talojen paksut seinät, pihaa ympäröivät jykevät muurit ja kauniisti koristellut portit on rakennettu kestämään isältä pojille.

Luoja on luonut nubialaisten talojen  emännistäkin korkeanluokan taidetta. Pitkät ja jalopiirteiset värikkäisiin lakanamaisiin tobeihin pukeutuneet tummat naiset kävelivät kylien raiteilla vastaamme mallimaisella jylhyydellä ja katsoivat minua ylpeydellä suoraan silmiin ja hymyllään painostivat kasvoni punaiseksi ja kääntämään katseeni ujosti takaisin nubialaiseen hiekkaan. Heidän sisältä kumpusi rentoutta ja en tuntenut eläväni kylissä miesten maailmassa, vaan naisetkin kättelivät ja juttelivat kanssamme. Sudanissa vanhat perinteet ohittavat monissa asioissa Islamin uskon käyttäytymiskoodit, kuten sen ettei miehen olisi sopivaa kätellä naista.

Arvokkaan oloisiin valkoisiin ja pitkähalmeisiin jallabijoihin pukeutuneet miehet pelasivat kylän raittien palmunlehtikatoksien alla dominoa ja pelikortteja tai tappoivat aikaa juttelemalla niitä näitä. Elämänrytmin verkkaisuus ja ihmisten rauhallisuus yhdistettynä matkaajaa kunnioitavaan vieraanvaraisuuteen sai meidät monesti keskeyttämään pyöräilyn ja jäämään teehetkelle perheiden pariin. Nubialaisten vieraanvaraisuus on sanattomaksi jättävää. Ei ole parempia tai huonompia kansojen luonteita, vaan ainoastaan erilaisia, mutta nubialainen luonne kylläkin tekee matkaajan elämän helpoksi, heidän antaessaan vieraalleen täydellisen rauhan ja ollessaan aina valmiita ruokkimaan ohikulkijan.

Vieraanvaraisuuden kehdossa

Saavuttuamme Abriin otti kadunkulman takaa ilmestynyt 12-vuotias Mohamed meidät huostaansa ja johdatti meidät hänen hyvinvoivan perheensä talolle, jossa tulimme nauttimaan kaksi päivää perheen lapsien energisestä seurasta ja omat ruokamme häpeään saaneista aterioista. 

Maaliskuun alussa Saharaan saapui vihdoinkin kesä ja tehdessämme tehokasta vauhtileikittelyä kovasti jyskyttävällä tiellä, sammahti kuumuuteen tottumattoman isäni Timon voimat 37 asteen lämmössä. Löysimme lepopaikaksi suojaisan kolmella sängyllä varustetun piharakennuksen upeiden keltaisten hiekkakivitalojen kylästä, Wawasta. Luulimme rakennuksen olevan yleinen lepopaikka, mutta se osoittautuikin yksityiseksi piharakennukseksi. Häädön sijaan kömmähdyksemme tarkoitti sitä, että palattuani kyläkierrokselta takaisin majaamme, oli rakennuksen omistaja Ibrahim tuonut Timolle illallistarjottimen.

Aamulla samaisella tarjottimella odotti aamuteet ja ennen lähtöä Ibrahimin iloisen viehättävä vaimo valmisti meille urheilijan vaatimukset täyttävän aamupalan oman maatilan eineksistä.

Aamulla palasimme taas tuttuun päiväjärjestykseen, minun sairastuttua flunssaan ja madeltuani kaukana Timon perässä. Päivä oli kuuma, vointini oli vaisu ja tie niin hiekkainen, että jouduimme usein työntämään pyöriämme upottavassa hiekassa. Missä ei ollut hiekkaa, oli tie niin kuoppainen, että kovassa myötätuulessakaan ei nopeus ollut pysyä yli kymmenessä. Kaiken lisäksi Delgo oli paljon ajattelemaani kauempana ja olin lopen uupunut saavuttuamme sinne illan suussa.

Etsiessämme telttapaikkaa Niilin rannalta otti pellolla töitään lopetellut mies meidät ohjaukseensa ja johdatti meidät hänen sukulaismiehensä luo. Hieman alakuloinen ja Nubian köyhään ja yksinkertaiseen elämänmenoon selvästi kyllästynyt korkeasti koulutettu, mutta maanviljelyllä toimeen tuleva nuorimies Asilof tarjosi meille majapaikan tutun spartalaisesta huoneesta, sudanilaiseen tapaan tietysti täysihoidolla.

Pölyn ja kärpästen ryvettämä huone oli niin kuuma, että vaihdoimme seuraavana aamuna majapaikan jälleen Niilin varren raikkaaseen taatelipalmulehtoon, jonka varjoisassa lämmössä parantelin itseäni koko päivän. Pohjois-Sudanissa ei tarvitse koskaan nukkua neljän seinän ulkopuolella, ellei itse niin valitse ja Niilin rannalla vietettynä iltanakin ihmiset kävivät kutsumassa meitä taloihinsa.

Seuraavana aamuna tein tyhmän ratkaisun lähtiessäni liikkeelle vaikka oloni oli yhä vaisu, sillä kyselyjeni mukaan seuraavaan kaupunkiin Kermaan oli matkaa vain 50 kilometriä. Matka Kermaan tuntui loputtomalta, kun nubialaiset joukolla osoittivat täydellistä kyvyttömyyttä arvioida matkan pituus seuraavaan kaupunkiin. Huonojen teiden Sudanissa matkat lasketaan niihin kuluvassa ajassa, ei kilometreissä. Kissa ja hiiri leikki päättyi Kermaan, mutta matkaa sinne oli 100 kilometriä ja vähät voimani jäivät taas Nubian kuumuuteen, hiekkaan ja kuoppiin. Nubian toiseksi suurimmassa kaupungissa Kermassa ei ole asvalttia, ei sähköä, ei postia, ei viemäreitä, eikä kiirettä. Elämänrytmi lämminhenkisen uneliaassa kaupungissa on aivan yhtä verkkaista kun Niilin virtaus kaupungin kohdalla.

Kermassa pääsimme pitkästä aikaa nauttimaan hotellin yksityisyydestä. Yritin kolmena päivänä parantaa karmaani hotelli Karman pölyisessä huoneessa. Olen joutunut Afrikassa negatiiviseen noidankehään, eikä matka ole edennyt ruusuilla tanssien. Unettomuus ja nyt tyhmyyteni vuoksi pidentynyt flunssa ovat syöneet miehestä mehut juuri Afrikan vaativimpien koitoksien aattona. Haalin Suomessa itselleni lisää töitä, jotta saisin rahoitettua matkani paremmin, mutta olen löytänyt aivoni hyrräämässä uusien ideoiden parissa juuri silloin kun olisi tärkein rauhoittumisaika. Ahneella on paskainen loppu.

Valitettavasti kolme lepopäivää eivät karmaani parantaneet ja viimeisellä taipaleella Nubiassa oloni oli yhä vaisu, enkä jaksanut täysin rinnoin iloita edes renkaiden alle Nubian pääkaupungissa Dongolassa ilmestyneestä asfaltista ja kauppojen jääkaappien kylmistä juotavista.

400 km aavikkoa

Lähdön ajoittaminen oikealle päivälle on aina vaikea juttu. Jalkojen pitää olla palautuneet, mutta ei liikaa levänneet. Kaupungista on myös hyvä lähteä silloin kun ei ole lainkaan kyllästynyt paikkaan, mutta tienpäälle paluu tuntuu silti hyvältä. Edeltävät kaksi asiaa menevät ajoituksellisesti usein yhteen, mutta vaikeaa ajoittaminen on silloin kun on ollut sairaana.

Dongolasta lähtöpäivän aamuna oloni ei todellakaan ollut skarppi, vaan pikemminkin nuutunut. Olin sairastanut flunssaa jo 11 päivää, mutta päätin ottaa riskin ja lähteä eteenpäin.

Jätimme pari tusinaa tyhjiä tupakka-askeja, 20x pari tusinaa tupakantumppeja, rasvaisia lakanoita, hyttysiä, kärpäsiä, koppakuoriaisia, muurahaisia, heinäsirkkoja, torakoita ja hiiren sisältävän hotellihuoneemme avaimen mieluusti hotellinjohtajalle ja suuntasimme vilkkaiden markkinoiden kautta tienpäälle, asvalttisen tienpäälle.

Kaupungin ulkopuolella pikimustat miehet kaivoivat ojaa lapioilla. Pölyistä hommaa lisäpölytti pohjoisesta puhaltanut navakka tuuli. Tässä maassa fyysisesti raskaimmat ja huonopalkkaisimmat työt jäävät ihonväriltään tummimpien tehtäväksi. Sosiaalinen jako etelästä kotoisin olevien mustien afrikkalaissukuisten ja vaaleampien arabisukuisten välillä on jyrkkä. Eli tummien ihmisten Sudanissakin rasismi elää ja voi hyvin, vaikka islaminuskon viimeinen ja tärkein profeetta muhammed korosti ei-arabien olevan arabien veroisia.

Syyt tumma ihoisten huono-osaisuuteen pohjautuu maallisempiin asioihin kuin uskontoon, eli kristinuskon/luonnonuskontojen ja islamin törmäämiseen. Faaraoiden ajoista lähtien Pohjois-Sudanin kuningaskunnat ovat rikastuttaneet itseään orjakaupalla, kuljettaen Etelä-Sudanista orjia Kairon ja Arabian markkinoille. Sudanin sisällä, Darfurin ja Etelä-Sudanin alueella orjakauppa/orjakaappaus on jatkunut näihin päiviin asti.Poljimme vauhdikkaasti eteenpäin harmaassa aavikkomaisemassa. Tienvarressa oli säännöllisesti pieniä talorykelmiä, joissa asuvat ihmiset olivat silminnähden köyhiä ja hoikkia. Lähellä Niiliä, mutta käytännössä aavikolla olevat rakennukset ovat vaatimattomia hiekkakivitiilistä rakennettuja koppeja tai palmunoksista kyhättyjä majoja. Paremmassa leivässä kiinni olevat ihmiset asuvat lähellä Niiliä, joka virtaa muutaman kilometrin päässä tiestä jossa ajoimme.

Ennätysnopea päivä romuttui tien käännyttyä itään ja sivutuulen romahdutettua vauhtimme. Valitettavasti suuri syy vauhdin putoamiseen oli minun voimieni uupuminen. Kampien alas painaminen oli vaivalloista ja koko kehoni oli raukea. Täytimme vesisäiliöt tienvarren saviruukuissa ja asettautuimme lepoon kivenheiton päässä olleeseen autiotaloon. Voimien lähtö alkaa olla minulle jo normaalia, sillä joillain tavalla voimani ovat hävinneet lähes aina kun olemme olleet tienpäälle Afrikassa ja olemme joutuneet tekemään jatkuvasti kompromisseja heikkouteni vuoksi. Onneksi sinä iltana ilma oli viileän raikasta (28 astetta), eikä minun tarvinnut hikoilla ulos vähiäkin elämää kehossani ylläpitäviä voimia.

Huonosti nukutun yön jälkeen herättyäni limaiseen aamuun, oli ainut järkevä vaihtoehto pyöräillä seuraavaan suurempaan kylään ja niistellä nenää mieluummin siististi sudanilaiseen Nessuun varjoisassa huoneessa kuin räkiä limaa pyöränpäältä barbaarimaisesti asvalttin ja ajopaidalle. Vietimme päivän tienristeysravintolan sivurakennuksen "lintuhäkissä".

Heräsin aamuun jo ennen lintujen sirkutusta. Vahvimman mahdollisen unilääkkeen "rauhallisen elämän" ansiosta nukuin ensimmäiset viikot Sudanissa hyvin ja unia lyhentäneet asiat olivat vain ulkopuolisia häiriötekijöitä, kuten kuumus ja kärpäset. Se oli kuitenkin ohimenevää herkkua ja eikä etenemisfiilikseni olleet korkealla kun väsymys oli palann.ut keskushermostooni ja Nessuja kului aamulla ripeään tahtiin.

Päätimme että voimakas liman irtoaminen oli kuitenkin positiivinen juttu ja jatkoimme matkaa varovaisesti. Abu Dom risteyksestä Niili kääntyi koiliseen kiertäen Bayuda aavikon matalan ylängön. Me jatkoimme etelän aavikolle ja suorinta tietä kohti Sudanin pääkaupunkia Khartoumia, johon sovin seuraavat treffit Niilin kanssa.

Vaikka vointini tuntuikin jo paremmalta, pidimme pitkiä ajotaukoja aina kun löysimme varjoisan paikan. Päivä venyi kovassa myötätuulessa 86 kilometriin ja päivän aikana maisemaan ilmestyneistä pikkupuista ja pensaista aisti lähes kasvittoman Saharan muuntuvan pikkuhiljaa Sahelin autiomaaksi. Tienvarren rakennukset olivat yhtä vaatimattomia majoja kuin tienvarressa Dongolan jälkeen, mutta niissä asuvat ihmiset eivät olleet huono-osaisia kuten Niilin varrella asuvat - joille ei ole riittänyt viljavaa maatilkkua Niilin rannalta - vaan majoissa asuu nomadeja eli paimentolaisia. Hiekalle ilmestynyt vähäinen kasvillisuus riittää tarjoamaan kameleille, vuohille, lehmille ja aaseille riittävästi ravintoa. Vaikka kameli- ja vuohilaumojen kanssa kuumalla aavikolla vuodenaikojen mukaan vaeltavat nomadit ovat kiistatta vähävaraisia, eivät he ole kuitenkaan huono-osaisia, sillä heidän elämäntyylinsä on aivan omanlaisensa kulttuuri ja kaikki sen kulttuurin edustajat elävät hyvin samalla tapaa, eikä tuloerot ole niin suuria kuin maaseudulla, kaupungeista puhumattakaan. 40 miljoonan asukkaan Sudanissa on noin 2 miljoonaa kuivilla mailla vaeltavaa nomadia, joiden ymmärrys ja yhteys luontoon on ihailtavan syvää.

Matkalla Timo toivoi, että löytäisimme Egyptin Länsiaavikolla meitä hellineiden keitaiden kaltaisen paikan jossa yöpyä. Ihmeiden aika ei ole ohi ja iltäpäivällä poljimme nukkumaan tienvieressä olleelle uudelle taatelipalmu farmille ja saimme sitä hoitavilta miehiltä tervetulotoivotuksiksi leipää ja teetä.

Sairaus siirtyi

Maaliskuun 16. päivä vuonna 2008 sekä Timo, että Sudan

olivat 52 vuotiaita ja molemmat sairaita miehiä. Sudanoli jo toipumisvaiheessa ja aluetta vuosikymmeniä riivanneet sodat, taudit, kuivuus ja köyhyys eivät olleet kriittisimmillään. Siinä missä pitkäaikaissairauksista kärsivä Sudannäytti hieman pahoinvoivalta päällekinpäin, vaikutti akuutista ruokamyrkytyksestä kärsivän Timon keho ulkopuolelta yhtä vahvalta ja hyvinvoivalta kuten aina ennenkin.

Koko pitkiin valkoisiin jallabiyoihin pukeutuneet sudanilaismiehet uurastivat koko päivän aluillaan olevalla taatelipalmu- ja  kamelifarmilla, jotta saisivat muutettua aavikon harmauden vihreyteen. Timo sen sijaan makasi hiljaisena ja vaisuna muutaman neliön mutatalon sisällä olleessa hyttysverkkoteltan nurkassa ja hänen sisällään koko pitkään valkoiseen asuun pukeutuneet solut paiskivat töitä kehoon tunkeutuneen bakteerin tappamiseksi.

Hetkeen jona farmin kahden metrin korkuiset taatelipalmun alut ovat kasvaneet tuottamaan hedelmiä Sudanin kansalle, joutuvat paremman tulevaisuuden eteen farmilla työskentelevät miehet pesemään valkoisista jallabijoista vielä monet mullat ja hiekat. Oman maaliskuisen, jo terveen oloisen päiväni vietin siinä samaisessa Sudanin aavikolla olevassa mutatalossa, toivoen, että valkosolut hoitavat hommansa tehokkaasti ja saisivat Timon kehon tuotteliaaksi nopeammin kuin farmin miehet tulevat loihtimaan palmut taateleita tuottavaan vaiheeseen.

Seuraavana aamuna Timo ponkaisi nopeasti ulos teltasta ja suuntasi oksennuksen sijaan kahvinkeittoon. Toiveeni toteutui ja pääsimme jatkamaan matkaa. Jäljellä olleet 270 kilometriä polkaisimme myötätuulen avuin leikittelevän kevyesti, ja saavuimme hyvävoimaisina Khartoumiin.

Kuten sanoin, sovimme Khartoumiin treffit Niilin kanssa, itse asiassa niistä tulikin kimpatreffit, sillä Khartoum on ainoa paikka, jossa on kaksi Niiliä. Khartoumissa kohtaavat Etelästä Afrikan suurilta järviltä alkunsa saava Valkoinen Niili ja Etiopian ylängöltä kaakosta alas laskeva Sininen Niili.

Sudanin lomaviikon loputtua Khartoumin kadut ruuhkautuivat liikenteestä ja kaupungin karismasta katosi kylämäisen verkkainen charmi. Autojen mukanaan tuoma byrokratia; ruuhka, meteli ja saasteet eivät olleet meille kuukausia aavikon hiljaisuudessa viettäneille matkamiehille mieluisaa ja jätimme kaupungin pian taaksemme, ennenkuin positiiviset mielikuvamme kaupungin rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta romuttuisivat täysin.

Valtatie on kuuma

Jatkoimme matkaa sinisen Niilin läheisyydessä kohti Etiopian ylänköä. Tullessamme Khartoumiin, ajoimme halki kunnallistekniikan ulkopuolella olevan lähiön, jossa vesi haettiin aaseilla, sähkö oli kaukainen haave ja vihreyden sijaan piikkipensaita koristi roskat ja muovipussit. Khartoumissa(Omdurmanissa) arvellaan asuvan jopa kaksi miljoona eripuolilta Sudania tulleita pakolaisia. Poistumme Khartoumista halki sen rikkaimman kaupunginosan, joka lentokenttineen, ostoskeskuksineen ja modernine rakennuksineen oli odotettavan syvää kontrastia köyhiin lähiöihin.   

Päädyimme pimeän tultua  120 kilometrin päähän poliisin tarkistuspisteelle, jossa polisiimies totesi passin ja viisumintarkastuksen jälkeen: "very good !". Koska saimme vielä pystyttää telttamme poliisin putkan taakse, lienee ilmeistä ettei poliisi huomannut umpeen mennyttä viisumiamme.

Putkan takana vietetty yö oli kuuma, meluisa ja lyhytuninen. Poljimme 150 kilometriä 44 asteen lämmössä ja palkkioksi siitä saimme putkan takapihaa mieltäkohottavamman pakinnon, moskeijassa rukoilemasta tulleen miehen tarjottua yhden taloistaan kokonaan meidän käyttöön. Maisema seuraavana päivänä oli aivan yhtä monotonista kuin edellisinäkin, silminkantamattomiin oli nähtävissä vain kuivaa sadekauden vettä päälleen odottavaa kynnettyä peltoa. Voimia riistävä unenpuute, kurkkukipu ja tukkoisa nenä tekivät paluun kehooni päivänä, jona lämpömittarin elohopea kohosi 46 asteeseen. Juomapulloissa hautuva vesi oli kieltä polttavan kuumaa, ravinto kehnolaatuista ja viilentävä varjo useimmiten kaukainen haave. Vaativissa oloissa heikkovoimaisena pyöräily oli psyykkisesti raskasta, mutta elämäniloani ylläpitivät rennot, karismaattiset ja rauhalliset sudanilaiset, joiden heinämajoja tonötti harvakseltaan keskellä valtavan laajoja peltoja.

Mikä voisikaan olla piristävänpää keskellä polttavaa autiomaata, kun pariinkymmeneen kilometriin ainoassa heinämajassa asuva perhe on valmis tarjoamaan viilehköä vettä ja varjoa, mutta myös tuoretta leipää ja vuohenmaitoa, hetkeen jona omaa tulista ja savista juomapullon vettä on juotava väkisin ja omankuivan venhäleivän syömisen ajatteleminenkin saa ihon kananlihalle.

Edessämme oli vielä satoja kilometrejä Sudanin kuumuutta ja askeettisuutta. Ethiopian lähestyttyä puut ja pensaat kasvoivat yhä korkeammiksi ja tuuheammiksi. Ihmisten kulttuurikin koki taakse jäävien kilometrien aikana selviä muutoksia ja tienvarressa olleet aidatut heinämajakylät antoivat viitettä perheen ympärillä pyörivän islamilaisen kulttuurin vaihettuvan afrikkalaiseksi heimokulttuuriksi.

Päivät jatkuivat paahtavan kuumina, uneni pysyivät tuskaisen lyhyinä ja minulla oli aamuisin voimat niin vähissä, että ainoa kampiani liikkeessä pitävä voima oli tieto Ethiopian ylängön viileistä öistä. Jokainen kammenkierros vei meitä lähemmäksi kaivattua pelastusta; ylängön viileyttä. Poljimme joka päivä heräämisestä aina auringonlaskuun asti ja lähes joka yö päädyimme jollain tavalla onnettomaan telttailupaikkaan. Sudanin puntamme olivat lähellä loppua ja kahtena viimeisenä päivänä emme päässeet nauttimaan edes kylmien juomien pari kertaa päivässä vastaanottamastamme siunauksesta.

Jos helvetissä on kuumaa ja haastavaa, kuten siitä annettavat mielikuvat antavat olettaa, voisin todeta viimeisten viiden Sudanin päivän olleen helvetillisiä. Sudan kokonaisuudessaan oli antoisa kokemus ja väsymyksestä ja Etiopian ylänköjen kaipuusta huolimatta vastasin viimeisen ennen rajaa tapaamani sudanilaisen, nuorenpaimenpojan tervehdykseen "I love you!" täydellä rehellisyydellä "I love you too!".

Etiopiaan

Ensimmäinen kohtaamani etiopialainen, rekan kimpussa touhunnut nuorimies, tervehti minua sanoilla: "fucking you". En usko tervehdyksen kuitenkaan olleen konkreettisempi ja pidemmälle viety rakkauden osoitusta kuin sudanilaisen paimenpojan "I love you!" tervehdys, vaan tosiassa vain muilta matkaajilta saamieni mielikuvien vahvistus siitä kuinka dramaattinen ero ihmisten suhtaututumisessa turisteihin Etiopialaisten ja Sudanilaisten välillä on.

Rajan viimeinen passintarkastaja huomasi, että olimme olleet maassa viisi päivää laittomasti, mutta ei siitä meille mitään sanonut, joten oli hyvä ettemme viitsineet Khartoumissa käydä läpi kallista (150 USD) viisumin pidennysruljanssia.

Ihmiset muuttuivat Sudanin alankojen jylhän tummista ja pitkistä, Etiopian pieniin ja vaaleampiin vuoriston asukkaisiin.  Naisten vaatetus muuttui värikkäistä lakanamaisista tobeista tiukkiin farkkuihin ja haalean väriisiin toppeihein. Mies vaatetus taas latistui arvokkaista jallabiyoista halpakopioituihin housuihin ja t-paitoihin.  Kylien rauhallisuus vaihtui tuijotuksiin, faranji (ulkomaalainen/turisti) muljautuksiin ja kaikkialta kuuluviin "YOU!YOU!YOU!" huutoihin. Ympärillä pyöri myös muutamia palveluja tyrkyttäviä turhautuneita työttymiä poikia ja miehiä, plonkkereita. Maiden välistä rajaa edustavalla sillalla rahaa kerjäsi amputoituja ja tuberkuloosia sairastavia heikko-osaisia etiopilaisia. Sileän asvalttitien nopeus vaihtui kivisen ja pölyisen tien hitauteen. Havaittu muutos Sudanin ja Etiopian välillä oli dramaattinen. Ainut muuttumaton asia oli - asia jonka muutosta kipeimmin kaipasimme- lämpötila joka oli yhä 42 astetta.

Viileä yö jäi Etiopiassakin kaukaiseksi haaveksi, kun auringonlaskun puoleisen rinteen maa piti makuualustan tukahduttavan kuumana pitkään yöhön asti. Aamulla telttamme ympärillä oli kuusi miestä. Kahteen kymmeneen henkeen kasvaneessa ihmisjoukossa kävi kova supina meidän pakatessa köyhille maanviljelijöille ja paimenille ennennäkemättömiä tavaroitamme. Havaittu muutos ihmisten käytöksessä Sudanin ja Etiopian välillä oli dramaattinen.

Jatkoimme pomppuisella ja pölyisellä tiellä kohti vuorien korkeuksia. Tiellä oli runsaasti taaksemme jääneen kaupungin markkinoille käveleviä ihmisiä. Alankojen värikkäisiin koruihin ja pukuihin sonnustautuneet heimonaiset kävelivät tyhjine säkkeineen kohti kaupunkia toivoen, että palatessaan kaukausiin majoihinsa heillä on säkit täynnä markkinoiden edullisuuteen tingattuja antiimia.

Polkiessani kuumuudessa ylös-alas jyrkkiä pikkumäkiä olivat voimat niin vähissä , että olisin mielelläni vaihtanut kantamukseni naisten tyhjiin säkkeihin. Nenästäni valui veristä räkää, kurkkuni oli niin kipeä etten kyennyt vastaamaan lasten tervehdyksiin, jalkani olivat voimista tyhjät ja pääni normaaliakin sekavampi. Pidimme lepoa puunvarjossa niin pitkään, että verenvuotoni loppui ja söimme viimeiset kuivuneet vehnäleipämme, jonka energian toivoin riittämän seuraavaan kymmenen kilometrin päässä olleeseen kaupunkiin.

Onnekseni Shehibistä löytyi muutama hotelli ja voimme lopettaa raskaan etenemisen vain 17 kilometrin pyöräilyn jälkeen. Valitsimme kaupungin parhaan hotellin. Pallit paljaana, mutta farkkutakkiin pukeutunut hörökorvainen pikkupoika otti minut vastaan lämpimästi kätellen ja hymyillen, jonka jälkeen hän lähti takaisin kadulle taistelemaan muiden naperoiden kanssa. Sudanin lääväisten ja kalliiden hotellien jälkeen 1.25 euron huoneemme puhtaus oli mieltä ylentävää. Sudanissa miehet putsasivat paikkoja puheella, teen juonnilla, tv:n katsomisella, stressinarulla leikkimällä ja nukkumalla, kun taas Ethiopian ensimmäisessä hotellissa reippaat tytöt ja naiset puhdistivat hotellia vedellä ja pesuaineella. Hyvät tytöt ja naiset, ihailen älykkyyttänne.

Nousu vuorten viileyteen

Kahden lepopäivän aikana keräsin voimia niin, että uskalsimme jatkaa matkaa. Lämpötila oli yhä niin kuuma, että kuumemittaria olisi saanut jäähdytettyä ainoastaan kainalossa. Tie nousi jyrkästi ylös Etiopian ylängölle, pudotaakseen uudelleen alas jokilaaksoon, jotta saisimme taas polkea ylös hieman korkeammalle kohoavan mäen. Tie oli kuoppainen, kivinen ja ohi ajaneiden rekkojen ilmoille nostattava pöly tunkeutui nenääni, sai silmäni vetisiksi ja teki värjäsi hikisen ihoni tummaksi.

Asutukset tienvarrella olivat vaatimattomia puu-/heinämajoja, lasten vaatteet olivat repaleisia, eikä heillä ollut kenkiä. Asumusten viereiset pellot olivat niin kivisiä, että jos kerrostalon tiiliseinän muurauslastin tilalla olisi multaa, saisi siitä suhteessa suuremman viljelypinta -alan. Ensimmäistä kertaa matkallani tunsin oloni aavistuksen kiusaantuneeksi pyytäessäni vettä ihmisiltä, varsinkin ennen illantuloa kun täytettävänä oli 10 litran vesisäiliö. 10 litran löytyminen pienestä talorykelmästä ei tapahtunut kädenkäänteessä ja tajuttuani, että nuorimies antoi puolet perheen vedestä minulle, yritin antaa veden takaisin. Ihmisillä ei ole juoksevaa vettä, vaan vesi on kannettava kotiin kuivan kauden lopulla lähes kuivista joenuoman puroista, käsin tai aaseilla. Etiopia on yksi maailman köyhimpiä maita.

Löysimme oivan leiripaikan puroksi kuivuneen joenvarrelta. Olimme jo 1300 metrin koekeudessa, mutta vuorien takaa ennen auringonlaskua yllemme kulkeutuneet pilvet estivät tehokkaasti 41 asteen päivälämmön jäähtymisen ja maan ja pilvien väliin jäänyt maaperästä noussut lämpö ilma piti kostean ilman 33 asteessa aina keskiyöhön asti.

Kenties aloin tottua jo kuumin öihin, kun yllätyksekseni heräsin seuraamaan viisihenkisen perheen vedenhakua hyvin nukutun yön jälkeen. Perheen lapset(etunenässä tytöt) ja äiti täyttivät aasin suuret vesisäiliöt ja 10-20 litran muovikanisterit puron kirkasvetisessä lammikossa. Mies nojaili puukeppiinsä telttamme vieressä. Perheen äiti ja tytöt ottivat kantoonsa suurimmat vesiastiat päidensä päälle, poika kantoi pikkukanisteria ja isä jatkoi matkaa tyhjin käsin. Miehet voivat käyttää geenien mukana saamiansa, keskimäärin 30 prosenttia naisia voimakkaampaa kehoansa kahdella tavalla: vahvimman lain pelotevaikutuksena tai konkreettiseen tekemiseen. Hyvät tytöt ja naiset, ihailen kärsivällisyyttänne ja voimianne.

Unien ihmeitä tekevä vaikutus latasi kehoni voimakkaaksi ja ajoin pitkiä ylös ihanalla voimantunteella, aivan kuin joku puuttunut palikka olisi loksahtanut kohdalleen. Tie tippui vielä kerran alas joenlaaksoon, josta jyrkkä mäki lähti kohoamaan lopullisesti Ethiopian ylängölle.

Alarinteen, mitäpä muutakaan kuin, kivistä, pomppuista ja pölyisti tie ylös jyhkittyämme, oli lämpötila yhä 37 astetta, eikä alle kävelyvauhtiin tippunut vauhtimme enää kehittänyt vilvoittavaa ilmavirtaa.

Kymmenen päivän yli 40 asteen kuumus hellitti ihastuttavimmalla mahdollisella tavalla. Syvän mustat pilvet saapuivat vuorten ylle ja roiskaisivat päälleemme raikkaan viileän sateen. Melko lyhyeksi jääneen sateen ja nousemiemme metrien aikana 37 asteen lämpö vajosi 21 asteeseen vain reilussa tunnissa. Sateen jälkeen ilmassa leijui eukalyptuspuiden tuoksu, linnut lauloivat ja ilma oli raikasta. Ylikierroksilla hyrrännyt kehoni jäähtyi ja mieleni vapautui kuumuuden kiirastulesta.

Matka Khartoumista Etiopian ylängölle oli psyykkisesti raskas, kenties raskain kaikista läpikäymistä etapeista. Joskus tuntui ettei matka lopu koskaan. Khartoum-Etiopia etapin suunnaton raskaus johtui pääasiassa itseni heikkoudesta, ei ympäristön vaativista haasteista. Timolle polkeminen oli ilmiselvästi helpompaa, vaikka minulla on enemmän kokemusta kuumista oloista.

Viileässä ja vihreässä Gondarissa aavikon kuumus oli enää kaukainen muisto ja lepäsimme moderneissa oltavissa kymmenen päivää. Gondarista poljimme parissa päivässä Tanajärven etelärannalle tänne Bahir Dariin, jossa lepäämme taas noin viikon.

Jukka